torstai 7. joulukuuta 2017

Luistelu - uusi liikunnan muoto

Neitosia luistelemassa modernit luistelupuvut yllään 1874.
"... Pian neitokolmikko kiiruhti jalan Linnankatua pitkin kohti merenrantaa kenkiin kiinnitettävät luistimet olan yli heitettynä ja piika perässä kipittäen. Neideillä ja mamsellilla oli yllään luistelupuvut. Asuun kuului liikunnan mahdollistava, hieman tavallista lyhyempi hame, sen alta esiin kuohahtavat koristeelliset alushameet sekä avarasti leikattu, turkisreunusteinen samettijakku. Sirot, kestävät saapikkaat ja värikkäät, hienosta villasta kudotut sukat suojasivat jalkoja. Hatut olivat veikeitä, höyhenin ja rusetein koristeltuja laitoksia..."*

Luistelu oli pitkään ollut pääosin miehinen urheilulaji, mutta kuten yltä näkyy, naiset ryhtyivät osallistumaan siihen enenevässä määrin erityisesti 1800-luvun puolivälin jälkeen. Kuten melkein kaikkiin muihinkin tilanteisiin ja aktiviteetteihin, myös luisteluun tarvittiin oma asu. Daamit olivat aikaisemmin olleet luistelukentillä lähinnä sivustakatsojan tai eväiden tarjoilijan roolissa. Nyt etikettioppaat ja naistenlehdet alkoivat tarjota ohjeita siitä, kuinka jäällä parhaiten selviydyttiin ja miten herrat saattoivat opettaa neitokaisia harrastamaan tätä jaloa lajia naissukupuolelle sopivalla, seesteisellä tavalla.

*Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018

Arkistojen aarteita

Turun linna talvella.
A. F. Skjöldebrand 1801.
Kultaportin kaunottarien sankarittarien ensitanssiaiset järjestetään talvisaikaan Turun Seurahuoneella. Mutta miltä tuo suuri kaupunki näytti kylmään vuodenaikaan 1800-luvulla? Tällaisissa tilanteissa arkistot ja vanhat kuvat sekä aikalaiskuvaukset ovat kirjailijalle suureksi avuksi. Kuvaillessani talvista elämää kaupungissa aikakaudella käytin apuna mm. yllä näkyvää, ruotsalaisen kreivi ja kenraali Anders Fredrik Skjöldebrandin (1757-1834) piirtämää kuvaa Turun linnasta. Se tarjoaa kiinnostavan näkymän, jossa reet ajavat ja ihmiset kävelevät meren ja Aurajoen jäätyneellä pinnalla. Kuvia tutkimalla silmien eteen piirtyy entisajan arjesta yksityiskohtia, jotka eivät nykyihmiselle ehkä muuten tulisi mieleenkään.

torstai 2. marraskuuta 2017

Lukeminen - arveluttavaa ajankulua neidoille vai tarpeellinen taito tulevalle perheenemännälle?


Winslow Homer: Tammen katveessa lukeva tyttö 1879.
Wikimedia Commons.
Kultaportin kaunottarien tapahtumat sijoittuvat 1870-luvun alkuun, jolloin useimmat säätyläistytöt oppivat lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti. Ei kutenkaan ollut kauan siitä kun ylhäissyntyistenkin neitojen luku- ja kirjoitustaito saattoi olla perin hataralla pohjalla. Edellisen vuosisadan daamien kirjeitä ja päiväkirjoja lukiessa ei voi välttyä havaitsemasta, kuinka vähän aikaa oikeinkirjoituksen oppimiselle on heidän koulutuksessaan omistettu. Vaikka aikakauden kirjoitustyyli toki oli nykytyyliä vapaampi ja vakiintuneet kirjoitussäännöt vasta syntymässä, on usein ilmeistä etteivät nuoret naiset yksinkertaisesti tienneet kuinka jokin sana oli tapana kirjoittaa.

1700-luvun loppupuolella pedagogit myös keskustelivat edelleen siitä, sopiko naisen oikeastaan lainkaan oppia lukemaan. Lukutaito saattoi johtaa epäilyttävien tekstien kuten turmiollisina pidettyjen romaanien ymmärtämiseen. Aikakauden taiteessa naisia kuvataan avoin romaani edessään uneen vaipuneina, mielikuvituksellisten tarinoiden aikaansaamien vaarallisten haihattelujen valtaan joutuneina. Toisaalta edistyneemmät kasvattajat eivät ainoastaan halunneet tyttöjen oppivan lukemaan ja kirjoitamaan: he pitivät myös äidinkielen kieliopin perusteiden sisäistämistä tärkeänä. Opettelun tuli kuitenkin tapahtua naisen hauraalle ymmärrykselle sopivan keveällä eikä liian kurinalaisella tavalla.

torstai 26. lokakuuta 2017

"Kuinka usein ovatkaan tanssiaiset, niin, yksi ainoa valssi saaneet aikaan onnettoman avioliiton solmimisen..."*


Professori Karl von Raumerin (1783-1865)
tyttöjenkasvatusoppaan ruotsinkielinen käännös,
jota tutkin pro gradu -työssäni. SKS: Helsinki, 1870.
Saksalaisen professori Karl von Raumerin tyttöjenkasvatusoppaan ruotsinkielinen käännös Flickors uppfostran ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisemana Helsingissä 1870. Tutkin sitä joitakin vuosia sitten valmistuneessa pro gradu -työssäni. Pehmeäkantisessa pikku kirjasessa annetaan neuvoja kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin, joihin nuori neito voi joutua. Oppaaseen perehtymisen kautta kiinnostukseni tyttöjen historiallista kasvatusta kohtaan kasvoi ja johti siihen, että tätä nykyä teen aiheesta tohtorinväitöskirjaa.

Tutkimustyön kuluessa aloin miettiä, kuinka aikakauden kasvatusihanteet vaikuttivat yksilön elämään. Niin sai alkunsa ajatus Kultaportin kaunottarien sankarittarista Adelesta, Margarethasta ja Beatrciesta. Tyttökolmikko kokee käytännössä, millaista on pyrkiä elämään arvon professori von Raumerin ohjeiden mukaan. Neitojen esiliinana toimiva markiisitar Château on näet perin ihastunut oppaaseen ja vaatii tyttöjä tutustumaan siihen ahkerasti:

"Äskeiseen puheenaiheeseen sopisi kohta, jossa tohtori von Raumer puhuu naisen toiminta-alueesra", hymisi markiisitar selaten pientä kirjaa. "Kas tässä! Nainen on luotu elämään kodin piirissä", hän riemuitsi. "Naisen ei tarvitse huolehtia ulkomaailmaan lukeutuvista asioista vaan hän voi keskittyä tekemään kodista viihtyisän elinympäristön miehelle ja lapsille."**

* Karl von Raumer: Flickors uppfostran, SKS 1870
** Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret, Otava 2017

perjantai 13. lokakuuta 2017

Uusi romaani ilmestyy keväällä Otavan kustantamana - katso lukunäyte alta!

Koelue tästä!
Katso kirjakaupassa.

Hurmaava viihderomaani vie lukijan 1870-luvun Turun seurapiirien pyörteisiin

19-vuotias paronintytär Adele Wilenius saapuu Turkuun aloittaakseen naisväenkoulun debytanttikurssin. Eläväinen neito pitsipukuineen ja hatturasioineen asettuu sukulaisensa kreivi Gyllenfredin taloon, jonka unelias tunnelma muuttuu kertaheitolla. Lukemista rakastava Adele ei suostu pysymään seurapiirineidon muotissa vaan järkyttää uudenaikaisilla puheillaan niin talon emäntää kuin uusia ystävättäriään. Hänet painaa mieleensä myös muuan ylhäissäätyinen poikamies. Sitten koittaa kevät ja tanssiaiskausi.

Sara Medbergin ihastuttava romaani muistuttaa, että tytöt olivat tyttöjä jo 1800-luvulla.

 

torstai 5. lokakuuta 2017

Kirjeiden kirjoittaminen - tapa välittää tietoa

Onko taempana istuvalla daamilla kädessään kirje vai muodikas aikakauslehti?
Petit Courrier des Dames 1843.

Parahin kreivi Lindswärd,
koska Te niin kovasydämisesti aiotte pakottaa minut naimisiin kanssanne ja koska minulla ei holhouksenalaisena naisena ole asiassa pahemmin sananvaltaa, olen päättänyt karata. Pyydän Teitä olemaan huolehtimatta minusta, etsin toimen ja ansaitsen elantoni kätteni työllä. 

Kunnioittavasti,
Desideria J. Sparw*

Näin dramaattisesti Holhokin aavistuksen omapäinen sankaritar antaa tiedoksi tunteensa holhoojalleen, kreivi Lindswärdille, miehen epäonnistuneesti kosittua neitoa. Kirjeitä käytettiin 1800-luvun alussa kuitenkin myös tavanomaisempien viestien välittämiseen. Koska puhelinta tai lennätintä ei ollut, oli kokoontaitettu ja sinetillä suljettu paperiarkki pääasiallinen etäkommunikaation muoto.

Postilaitoksen historia alkaa Suomen osalta vuodesta 1638, jolloin postitoiminta aloitettiin kenraalikuvernööri Per Brahen määräyksestä. Taustalla oli kuningatar Kristinan (1626-1689) antama, koko Ruotsin valtakuntaa koskeva asetus postin kuljettamisesta ja postikonttorien perustamisesta. Posteljoonin tuli alkuaikoina määräysten mukaan kulkea noin peninkulma tunnissa ja vartissa hyvää tietä pitkin, mutta tosiasiassa kaksi tuntia oli realistisempi aika.

*Holhokki, s. 417

Kirjailija tutkimusmatkalla, osa 3: Medevin terveyskylpylässä 1700-luvun tapaan

Aikalaisvaatteisiin asustautuneen 1700-luvun seuran jäsenet näyttävät,
kuinka Medevin terveyskylpylän "kaivosalongissa" ennen aikaan tanssittiin.
Katrillin sävelet halkovat ilmaa, hulmuaviin pukuihin asustautuneiden daamien kengänkorot kopisevat puulattialla, herrat kumartavat kohteliaasti. Auringon säteet lankeavat ikkunan läpi kun erään 1700-luvun seuran jäsenet näyttävät kuinka ennen aikaan tanssittiin. Sitten he opastavat yleisöä osallistumaan. Paikka on Medevin vuonna 1678 perustettu ja seurapiirien suosima terveyskylpylä, jonka alueella sijaitsevan lähteen veden uskottiin omaavan parantavia vaikutuksia.

Kylpylävieraiden käyttöön tarkotettujen asuinrakennusten, kirkon ja kylpytalon lomitse kulkiessa tuntuu kuin nurkan takaa voisi koska tahansa astella vaikkapa kustavilaisen ajan kuninkaallisen armeijan univormuun pukeutunut upseeri, perässään empiremekkoon sonnustautunut kaunotar. 1700-luvun seuran daamit kertovat Ikean kankaiden soveltuvuudesta vanhanajan asuihin, eräs herroista pitää luennon gentlemannin garderobin sisällöstä. Tällaiset tapahtumat auttavat kirjailijaa eläytymään menneen ajan maailmaan.

Kirjailija tutkimusmatkalla, osa 2: Vaunumuseo

Nylundin vaunutehtaan valmistama ns. kupé-vaunu vuodelta 1880.
Ajoneuvotyyppiä käytettiin esimerkiksi ajurinvaununa.
Lyhdyt kuskipukin molemmin puolin toivat valoa.

Stjernsundin linnan vanhaan tallirakennukseen kätkeytyy todellinen aarre: vanhojen vaunujen museo. On harvinaista päästä näin lähelle vanhoja ajoneuvoja, niitä vaikuttaa Suomessa ja Ruotsissa säilyneen suhteellisen rajallisesti. Vaunut olivat kalliita ja tärkeä statussymboli. Katetut, ikkunalliset ajopelit olivat erityisen arvokkaat. Ikkunoiden läpi ohikulkijat voivat nähdä kuka vaunuissa matkusti ja matkustaja puolestaan saattoi tarkkailla kadun vilinää. Vaunujen takana oli usein sija livreepukuiselle palvelijalle, jonka tehtävänä oli mm. ovien avaaminen ja kokoontaitettavien portaiden laskeminen ja nostaminen.

Kirjailija tutkimusmatkalla, osa 1: Strömsholmin linna

Strömsholmin vierailuhetkellä remontoitava linna.
Kuinka ihastuttavaa olisikaan vaikkapa nauttia aamuteetä jossakin tornihuoneista.
Historiallisiin miljöihin perehtyminen paikan päällä on tärkeä osa romaanieni taustatyötä. Käyn mielelläni aina tilaisuuden tullen tutkimassa kartanoita, linnoja ja museoita. Se helpottaa ympäristön kuvailua kirjassa ja auttaa ymmärtämään, minkälaisissa oloissa päähenkilöt elivät. Yllä olen vierailemassa Ruotsissa Västeråsin lähellä sijaitsevan, vuonna 1681 valmistuneen Strömsholmin linnan mailla kesäisessä illassa.

Kuningatar Hedvig Eleonora (1636-1715) sai paikalla aikaisemmin sijainneen tukevan kivilinnan huomenlahjaksi mieheltään, kuningas Karl X Gustavilta. Hän antoi uudistaa sen nykyiseen barokkilinnan asuun. Linna on edelleen kuningashuoneen omistuksessa. Se on rakennettu kivetylle pienelle saarelle, jota kiertää vallihautamaisesti Kolsbäckån virtaava jokivesi ennen laskemistaan Mälarenin järveen. 

lauantai 2. tammikuuta 2016

Soittaminen ja laulaminen - nuoren neitokaisen tärkeät avut

Nuoria neitoja pianon äärellä.
Le Follet, huhtikuu 1862.
Soittaminen ja laulaminen kuuluivat olennaisena osana säätyläistyttöjen kasvatukseen kustavilaisella ajalla ja koko 1800-luvun ajan kuten esimerkiksi yllä näkyvä, hieman Jane Austenin aikaa myöhäisempi muotikuva pariisilaista muotia esittelevästä Le Follet-lehdestä osoittaa. Muotikuvissa neidot esitettiin usein jonkin sukupuolelle sopivan puuhan parissa kuten vaikkapa tämän kuvan kaksi pianon äärellä keskustelevaa neitosta. Laulu- ja soittotaidon tärkeys heijastuu myös Austenin romaaneissa ja esimerkiksi Järjessä ja tunteissa toinen sankarittarista, Marianne Dashwood, on taitava pianisti.

Nuoret neidot saattoivat soittaa neiti Dashwoodin tavoin fortepianoa tai vaihtoehtoisesti vaikkapa harppua, kitaraa tai sitraa. Soittotaito oli paitsi osoitus sivistyksestä myös keino esitellä soittavan neidon suloja ja kaunista liikehdintää. Sulavat eleet olivat hienon naisen tuntomerkki. Tytöt eivät tavallisesti esiintyneet julkisesti sillä naisen paikka oli kodin piirissä ja astumista miesten hallussa olevaan julkiseen tilaan pidettiin sopimattomana. Esiintyminen pienissä, yksityisissä tilaisuuksissa sen sijaan oli mahdollista. Soitto- ja laulutaitoa opettivat usein yksityistunteja antavat muusikot ja esimerkiksi Holhokin sankaritar neiti Desideria Sparw saa - holhoojansa harmiksi - opettajakseen komean preussilaisen herra Wienerdorffin . . . :

"Juuri noin! Poikkeuksellisen sulokasta! . . . Hienot ja jalot kädet, todelliselle pianistille sopivat . . . Aber ja! Olette erinomainen oppilas." Herra Wienerdorff käänsi nuottivihkon sivua. Hänen hyvin räätälöity olemuksensa oli hyvin lähellä Desideriaa. 

Dominic mietti, pitäisikö hänen puuttua asiaan.

"Oletteko oikea kapellimestari, herra Wienerdorff?" kysyi Desideria kainolla äänellä. "Sellainen, joka seisoo kokonaisen orkesterin edessä tahtipuikko kädessään?"

"Natürlich, herrlichste Jungfrau", vastasi pianonsoitonopettajan täyteläinen ääni. "Ennen Ruotsiin saapumistani - Das wunderschöne Schweden! - olin hovikapellimestari pienessä herttuakunnassa lähellä kotimaatani."

"Kuinka kiehtovaa", henkäisi Desideria ja räpytteli silmäripsiään.

Dominic kääntyi kannoillaan ja marssi tiehensä. Jos hän kuulisi vielä yhdenkin sentimentaalisen huudahduksen saksaksi, hänen itsehillintänsä pettäisi . . . *

*Holhokki, s. 126

perjantai 18. joulukuuta 2015

"Desideria-neiti, tämä henkilö väittää, että hänen joulukakkunsa on parempaa kuin minun..."

Talviseen aamykävelyasuun pukeutunut neito.
Ackermann´s Repository, tammikuu 1813.
 ... lausui mamselli Gröön loukkaantuneesti. Koko hänen olemuksensa siististi kammatuista hiuksista järkevien kenkien kärkiin saakka säteili närkästystä. - "Se on totisinta totta", tuhahti sotilaallisen suoraselkäinen rouva Berg. "Hänen armonsa on erityisesti kehunut omenakanelikakkua, jota aina leivon jouluksi. Resepti on tarkoin varjeltu salaisuus." Linnan taloudenhoitajatar tutkaili muina miehinä keittiön seinällä riippuvia kattiloita, patoja ja kuivattujen maustekasvien kimppuja sekoittaen samalla kiivaasti jotakin liedellä höyryävässä messinkipannussa..."*

Tähän tapaan Holhokin sankarin, kreivi Lindswärdin omistaman Lindåkerin linnan kaksi sotapolulle joutunutta taloudenhoitajatarta kiistelevät joulun alla erilaisten leivonnaisten valmistamisesta. Joulunvietto oli tärkeää jo kustavilaisen ajan Suomessa ja Ruotsissa ja ylhäiset perheet lähtivät usein maaseutukartanoon tai -linnaan joulunpyhien ajaksi. Joulunviettoon kuuluivat vaikkapa talon koristeleminen, lähikartanoissa asuvien ystävien ja sukulaisten tapaaminen, joulukirkossa käyminen, herkullisten leivonnaisten ja ruokalajien syöminen sekä rekiretket.

Aikakauden omenaleivonnaisiin - joita myös yllä mainittu ammattiylpeä taloudenhoitajatar rouva Berg suosi - kuului muun muassa "Omena-Pannukakko", jonka valmistusaineksiin lukeutuivat erään aikakauden keittokirjan mukaan "kuoritut ja palotetut omenat","tarpeeksi makeutta", voita ja kanelia sekä "hywää nisu- taikka warikoista kakkoa", jota murennettiin taikinan sekaan. Ajan resepteille onkin tyypillistä, että aina ei käytetä venhäjauhoja vaan taikinaan murennetaan esimerkiksi jo leivottua leipää.

*Holhokki, s. 443-444 

perjantai 14. elokuuta 2015

"Te olette sydämeni valittu! Sanokaa, että menette naimisiin kanssani!"* - Nuorten neitojen valinnanmahdollisuudet avioliittomarkkinoilla

Kuinka suuret mahdollisuudet aatelisneidolla oli vaikuttaa tulevan puolison valintaan?
(Kuva: Ackermann's Repository, 1822)
Jokaisella naimattomalla naisella oli paitsi holhooja, myös naittaja, jonka suostumus tarvittii avioliittoa solmittaessa. Holhooja ja naittaja saattoivat olla myös sama henkilö. Esimerkiksi Holhokissa sankaritar neiti Desideria Sparwin holhooja kreivi Lindswärd toimii myös holhottinsa naittajana. Pakkoavioliitot olivat lain mukaan kiellettyjä, mutta käytännössä naittaja saattoi halutessaan usein kiertää määräyksen. Ei ollut epätavallista, että nuoret neidot painostettiin heidän tahtonsa vastaisiin avioliittoihin.

Toisaalta moderni rakkausavioliiton käsite valtasi kasvavassa määrin alaa kustavilaisella ajalla. Avioliitto oli perinteisesti käsitetty kahden suvun liitoksi, jonka solmimisessa tärkeitä näkökohtia olivat muun muassa syntyperä ja varallisuus. Uutta oli, että näiden näkökohtien lisäksi puolisoiden yhteensopivuus ja keskinäinen kiintymys alkoivat saada entistä enemmän painoarvoa. Esimerkiksi kirjailijatar Jane Austenin teoksissa painotetaan molempia puolia: vaimon ja miehen tulee sopia yhteen paitsi varallisuutensa ja taustansa, myös luonteidensa ja lahjojensa puolesta. Aikakauden nuoret neidot tasapainottelivat aviomiestä etsiessään näiden kahden ihanteen välillä.

*Holhokki, s. 355