perjantai 13. lokakuuta 2017

Uusi romaani ilmestyy keväällä Otavan kustantamana - katso lukunäyte alta!

Koelue tästä!
Katso kirjakaupassa.

Hurmaava viihderomaani vie lukijan 1870-luvun Turun seurapiirien pyörteisiin

19-vuotias paronintytär Adele Wilenius saapuu Turkuun aloittaakseen naisväenkoulun debytanttikurssin. Eläväinen neito pitsipukuineen ja hatturasioineen asettuu sukulaisensa kreivi Gyllenfredin taloon, jonka unelias tunnelma muuttuu kertaheitolla. Lukemista rakastava Adele ei suostu pysymään seurapiirineidon muotissa vaan järkyttää uudenaikaisilla puheillaan niin talon emäntää kuin uusia ystävättäriään. Hänet painaa mieleensä myös muuan ylhäissäätyinen poikamies. Sitten koittaa kevät ja tanssiaiskausi.

Sara Medbergin ihastuttava romaani muistuttaa, että tytöt olivat tyttöjä jo 1800-luvulla.

 

torstai 5. lokakuuta 2017

Kirjeiden kirjoittaminen - tapa välittää tietoa

Onko taempana istuvalla daamilla kädessään kirje vai muodikas aikakauslehti?
Petit Courrier des Dames 1843.

Parahin kreivi Lindswärd,
koska Te niin kovasydämisesti aiotte pakottaa minut naimisiin kanssanne ja koska minulla ei holhouksenalaisena naisena ole asiassa pahemmin sananvaltaa, olen päättänyt karata. Pyydän Teitä olemaan huolehtimatta minusta, etsin toimen ja ansaitsen elantoni kätteni työllä. 

Kunnioittavasti,
Desideria J. Sparw*

Näin dramaattisesti Holhokin aavistuksen omapäinen sankaritar antaa tiedoksi tunteensa holhoojalleen, kreivi Lindswärdille, miehen epäonnistuneesti kosittua neitoa. Kirjeitä käytettiin 1800-luvun alussa kuitenkin myös tavanomaisempien viestien välittämiseen. Koska puhelinta tai lennätintä ei ollut, oli kokoontaitettu ja sinetillä suljettu paperiarkki pääasiallinen etäkommunikaation muoto.

Postilaitoksen historia alkaa Suomen osalta vuodesta 1638, jolloin postitoiminta aloitettiin kenraalikuvernööri Per Brahen määräyksestä. Taustalla oli kuningatar Kristinan (1626-1689) antama, koko Ruotsin valtakuntaa koskeva asetus postin kuljettamisesta ja postikonttorien perustamisesta. Posteljoonin tuli alkuaikoina määräysten mukaan kulkea noin peninkulma tunnissa ja vartissa hyvää tietä pitkin, mutta tosiasiassa kaksi tuntia oli realistisempi aika.

*Holhokki, s. 417

Kirjailija tutkimusmatkalla, osa 3: Medevin terveyskylpylässä 1700-luvun tapaan

Aikalaisvaatteisiin asustautuneen 1700-luvun seuran jäsenet näyttävät,
kuinka Medevin terveyskylpylän "kaivosalongissa" ennen aikaan tanssittiin.
Katrillin sävelet halkovat ilmaa, hulmuaviin pukuihin asustautuneiden daamien kengänkorot kopisevat puulattialla, herrat kumartavat kohteliaasti. Auringon säteet lankeavat ikkunan läpi kun erään 1700-luvun seuran jäsenet näyttävät kuinka ennen aikaan tanssittiin. Sitten he opastavat yleisöä osallistumaan. Paikka on Medevin vuonna 1678 perustettu ja seurapiirien suosima terveyskylpylä, jonka alueella sijaitsevan lähteen veden uskottiin omaavan parantavia vaikutuksia.

Kylpylävieraiden käyttöön tarkotettujen asuinrakennusten, kirkon ja kylpytalon lomitse kulkiessa tuntuu kuin nurkan takaa voisi koska tahansa astella vaikkapa kustavilaisen ajan kuninkaallisen armeijan univormuun pukeutunut upseeri, perässään empiremekkoon sonnustautunut kaunotar. 1700-luvun seuran daamit kertovat Ikean kankaiden soveltuvuudesta vanhanajan asuihin, eräs herroista pitää luennon gentlemannin garderobin sisällöstä. Tällaiset tapahtumat auttavat kirjailijaa eläytymään menneen ajan maailmaan.

Kirjailija tutkimusmatkalla, osa 2: Vaunumuseo

Nylundin vaunutehtaan valmistama ns. kupé-vaunu vuodelta 1880.
Ajoneuvotyyppiä käytettiin esimerkiksi ajurinvaununa.
Lyhdyt kuskipukin molemmin puolin toivat valoa.

Stjernsundin linnan vanhaan tallirakennukseen kätkeytyy todellinen aarre: vanhojen vaunujen museo. On harvinaista päästä näin lähelle vanhoja ajoneuvoja, niitä vaikuttaa Suomessa ja Ruotsissa säilyneen suhteellisen rajallisesti. Vaunut olivat kalliita ja tärkeä statussymboli. Katetut, ikkunalliset ajopelit olivat erityisen arvokkaat. Ikkunoiden läpi ohikulkijat voivat nähdä kuka vaunuissa matkusti ja matkustaja puolestaan saattoi tarkkailla kadun vilinää. Vaunujen takana oli usein sija livreepukuiselle palvelijalle, jonka tehtävänä oli mm. ovien avaaminen ja kokoontaitettavien portaiden laskeminen ja nostaminen.

Kirjailija tutkimusmatkalla, osa 1: Strömsholmin linna

Strömsholmin vierailuhetkellä remontoitava linna.
Kuinka ihastuttavaa olisikaan vaikkapa nauttia aamuteetä jossakin tornihuoneista.
Historiallisiin miljöihin perehtyminen paikan päällä on tärkeä osa romaanieni taustatyötä. Käyn mielelläni aina tilaisuuden tullen tutkimassa kartanoita, linnoja ja museoita. Se helpottaa ympäristön kuvailua kirjassa ja auttaa ymmärtämään, minkälaisissa oloissa päähenkilöt elivät. Yllä olen vierailemassa Ruotsissa Västeråsin lähellä sijaitsevan, vuonna 1681 valmistuneen Strömsholmin linnan mailla kesäisessä illassa.

Kuningatar Hedvig Eleonora (1636-1715) sai paikalla aikaisemmin sijainneen tukevan kivilinnan huomenlahjaksi mieheltään, kuningas Karl X Gustavilta. Hän antoi uudistaa sen nykyiseen barokkilinnan asuun. Linna on edelleen kuningashuoneen omistuksessa. Se on rakennettu kivetylle pienelle saarelle, jota kiertää vallihautamaisesti Kolsbäckån virtaava jokivesi ennen laskemistaan Mälarenin järveen. 

lauantai 2. tammikuuta 2016

Soittaminen ja laulaminen - nuoren neitokaisen tärkeät avut

Nuoria neitoja pianon äärellä.
Le Follet, huhtikuu 1862.
Soittaminen ja laulaminen kuuluivat olennaisena osana säätyläistyttöjen kasvatukseen kustavilaisella ajalla ja koko 1800-luvun ajan kuten esimerkiksi yllä näkyvä, hieman Jane Austenin aikaa myöhäisempi muotikuva pariisilaista muotia esittelevästä Le Follet-lehdestä osoittaa. Muotikuvissa neidot esitettiin usein jonkin sukupuolelle sopivan puuhan parissa kuten vaikkapa tämän kuvan kaksi pianon äärellä keskustelevaa neitosta. Laulu- ja soittotaidon tärkeys heijastuu myös Austenin romaaneissa ja esimerkiksi Järjessä ja tunteissa toinen sankarittarista, Marianne Dashwood, on taitava pianisti.

Nuoret neidot saattoivat soittaa neiti Dashwoodin tavoin fortepianoa tai vaihtoehtoisesti vaikkapa harppua, kitaraa tai sitraa. Soittotaito oli paitsi osoitus sivistyksestä myös keino esitellä soittavan neidon suloja ja kaunista liikehdintää. Sulavat eleet olivat hienon naisen tuntomerkki. Tytöt eivät tavallisesti esiintyneet julkisesti sillä naisen paikka oli kodin piirissä ja astumista miesten hallussa olevaan julkiseen tilaan pidettiin sopimattomana. Esiintyminen pienissä, yksityisissä tilaisuuksissa sen sijaan oli mahdollista. Soitto- ja laulutaitoa opettivat usein yksityistunteja antavat muusikot ja esimerkiksi Holhokin sankaritar neiti Desideria Sparw saa - holhoojansa harmiksi - opettajakseen komean preussilaisen herra Wienerdorffin . . . :

"Juuri noin! Poikkeuksellisen sulokasta! . . . Hienot ja jalot kädet, todelliselle pianistille sopivat . . . Aber ja! Olette erinomainen oppilas." Herra Wienerdorff käänsi nuottivihkon sivua. Hänen hyvin räätälöity olemuksensa oli hyvin lähellä Desideriaa. 

Dominic mietti, pitäisikö hänen puuttua asiaan.

"Oletteko oikea kapellimestari, herra Wienerdorff?" kysyi Desideria kainolla äänellä. "Sellainen, joka seisoo kokonaisen orkesterin edessä tahtipuikko kädessään?"

"Natürlich, herrlichste Jungfrau", vastasi pianonsoitonopettajan täyteläinen ääni. "Ennen Ruotsiin saapumistani - Das wunderschöne Schweden! - olin hovikapellimestari pienessä herttuakunnassa lähellä kotimaatani."

"Kuinka kiehtovaa", henkäisi Desideria ja räpytteli silmäripsiään.

Dominic kääntyi kannoillaan ja marssi tiehensä. Jos hän kuulisi vielä yhdenkin sentimentaalisen huudahduksen saksaksi, hänen itsehillintänsä pettäisi . . . *

*Holhokki, s. 126

perjantai 18. joulukuuta 2015

"Desideria-neiti, tämä henkilö väittää, että hänen joulukakkunsa on parempaa kuin minun..."

Talviseen aamykävelyasuun pukeutunut neito.
Ackermann´s Repository, tammikuu 1813.
 ... lausui mamselli Gröön loukkaantuneesti. Koko hänen olemuksensa siististi kammatuista hiuksista järkevien kenkien kärkiin saakka säteili närkästystä. - "Se on totisinta totta", tuhahti sotilaallisen suoraselkäinen rouva Berg. "Hänen armonsa on erityisesti kehunut omenakanelikakkua, jota aina leivon jouluksi. Resepti on tarkoin varjeltu salaisuus." Linnan taloudenhoitajatar tutkaili muina miehinä keittiön seinällä riippuvia kattiloita, patoja ja kuivattujen maustekasvien kimppuja sekoittaen samalla kiivaasti jotakin liedellä höyryävässä messinkipannussa..."*

Tähän tapaan Holhokin sankarin, kreivi Lindswärdin omistaman Lindåkerin linnan kaksi sotapolulle joutunutta taloudenhoitajatarta kiistelevät joulun alla erilaisten leivonnaisten valmistamisesta. Joulunvietto oli tärkeää jo kustavilaisen ajan Suomessa ja Ruotsissa ja ylhäiset perheet lähtivät usein maaseutukartanoon tai -linnaan joulunpyhien ajaksi. Joulunviettoon kuuluivat vaikkapa talon koristeleminen, lähikartanoissa asuvien ystävien ja sukulaisten tapaaminen, joulukirkossa käyminen, herkullisten leivonnaisten ja ruokalajien syöminen sekä rekiretket.

Aikakauden omenaleivonnaisiin - joita myös yllä mainittu ammattiylpeä taloudenhoitajatar rouva Berg suosi - kuului muun muassa "Omena-Pannukakko", jonka valmistusaineksiin lukeutuivat erään aikakauden keittokirjan mukaan "kuoritut ja palotetut omenat","tarpeeksi makeutta", voita ja kanelia sekä "hywää nisu- taikka warikoista kakkoa", jota murennettiin taikinan sekaan. Ajan resepteille onkin tyypillistä, että aina ei käytetä venhäjauhoja vaan taikinaan murennetaan esimerkiksi jo leivottua leipää.

*Holhokki, s. 443-444 

perjantai 14. elokuuta 2015

"Te olette sydämeni valittu! Sanokaa, että menette naimisiin kanssani!"* - Nuorten neitojen valinnanmahdollisuudet avioliittomarkkinoilla

Kuinka suuret mahdollisuudet aatelisneidolla oli vaikuttaa tulevan puolison valintaan?
(Kuva: Ackermann's Repository, 1822)
Jokaisella naimattomalla naisella oli paitsi holhooja, myös naittaja, jonka suostumus tarvittii avioliittoa solmittaessa. Holhooja ja naittaja saattoivat olla myös sama henkilö. Esimerkiksi Holhokissa sankaritar neiti Desideria Sparwin holhooja kreivi Lindswärd toimii myös holhottinsa naittajana. Pakkoavioliitot olivat lain mukaan kiellettyjä, mutta käytännössä naittaja saattoi halutessaan usein kiertää määräyksen. Ei ollut epätavallista, että nuoret neidot painostettiin heidän tahtonsa vastaisiin avioliittoihin.

Toisaalta moderni rakkausavioliiton käsite valtasi kasvavassa määrin alaa kustavilaisella ajalla. Avioliitto oli perinteisesti käsitetty kahden suvun liitoksi, jonka solmimisessa tärkeitä näkökohtia olivat muun muassa syntyperä ja varallisuus. Uutta oli, että näiden näkökohtien lisäksi puolisoiden yhteensopivuus ja keskinäinen kiintymys alkoivat saada entistä enemmän painoarvoa. Esimerkiksi kirjailijatar Jane Austenin teoksissa painotetaan molempia puolia: vaimon ja miehen tulee sopia yhteen paitsi varallisuutensa ja taustansa, myös luonteidensa ja lahjojensa puolesta. Aikakauden nuoret neidot tasapainottelivat aviomiestä etsiessään näiden kahden ihanteen välillä.

*Holhokki, s. 355

torstai 13. elokuuta 2015

"Ilma on muuttunut hirvittävän kylmäksi - - Ehkä meidän kuitenkin olisi pitänyt ottaa esille talvimuhvit tavallisten käsipuuhkien sijaan?" ...*


Kävelypukuun sonnustautunut neito muhvi kädessään.
La Belle Assemblee 1819.
Muhvi kuului olennaisena osana hienon naisen asusteisiin ja vuosisadan vaihteessa 1700-1800 muodissa olivat erityisen suuret, lähes tyynyä muistuttavat käsipuuhkat. Muhvi oli tyylikäs asuste ja sitä saatettiin käyttää muulloinkin kuin talvella, mutta erityisen käyttökelpoinen se tietysti oli kylmässä säässä. Keveämmät muhvit ommeltiin esimerkiksi silkkisatiinista tai kirjaillusta kashmirista ja täytettiin vaikkapa joutsenuntuvin, lämpimämmät valmistettiin turkiksesta.

Yllä näkyvä muotikuva on englantilaisen La Belle Assemleen vuoden 1819 joulukuun numerosta. Muotikuvat liikkuivat Euroopassa maasta toiseen ja esimerkiksi ruotsalaiset naistenlehdet julkaisivat englantilaisia kuvia. Vaikka kuvassa näkyvä asu suojaakin mallin kaulaa ja bonetissa on sievä turkisreunus sekä puvussa pitkät, lämpöisen hihat, heijastuu siitä silti Englannin leppeä ilmasto. On vaikea kuvitella muotitietoisimmankaan pohjoismaalaisen neitosen lähteneen paukkupakkasella ulkosalle ilman enempiä varusteita kuin kuvan lyhyt spencer-jakku ja sitruunanväriset nahkakäsineet!

* Holhokki, s. 334

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

"Paperiprinssi", muodin vaihtelut ja 1830-luvun suomalainen romantiikka

Kaksi neitosta uusimman pariisilaisen muodin mukaisissa puvuissa 1836.
Etummaisen neidon puvun ns. lampaanlapa- eli gigot-hihat esiintyvät myös
Kaari Utrion 1830- ja 1840-luvuille sijoittuvissa romaaneissa.
Taaempana seisovalla mallilla on yllään 1700-luvun tyyliin valmistettu,
ehkäpä teematanssiaisia tai naamiaisia varten suunniteltu asu.
Kaari Utrion uusi epookkikomedia Paperiprinssi julkaistaan elokuussa. Teos kertoo merikapteeni ja tutkimusmatkailija Sebastian Rossista, luutnantin tyttärestä Wilhelmine Falkenstenistä ja Suurkosken paperiruukista, unohtamatta Helsingissä oleilevia ylimyssukulaisia. Asetelma vaikuttaa lupaavalta lähtökohdalta historiallisen rakkaustarinan kertomiselle! Utrio jatkaa viime aikoina julkaisemiensa teosten tapaan romantiikan aikakaudelle sijoittuvan 1830-luvun Suomen kuvaamista. Utrion romaanit elävöittävät aikakautta mainiosti ja tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, miten hän Paperiprinssissä pureutuu aiheeseen!

Eräs kiinnostava seikka asiaan liittyen on muoti, joka Jane Austenin (1775-1817) ja Holhokin (1800-luvun alku) ajoista on 1830-luvulle tultaessa huomattavasti muutunut. Poissa ovat antiikin inspiroimat, keveät ja korkeavyötäröiset empirepuvut ja yksinkertaiset, muinaista kreikkalaista eleganssia henkivät kampaukset. Pukujen vyötärö on laskenut luonnolliselle tasolle ja edellyttää empireasua tukevampaa kureliiviä, tyyli on näyttävä ja runsaasti koristeltu. Kampaukset ovat monimutkaisia ja runsaat sivukiharat suurinta muotia. Voi vain arvailla, mitä vanhanaikaisiin pukuihin ihastunut leskirouva Malmén Holhokissa tuumi uuden tyylisuuntauksen alkaessa vallata alaa...

torstai 9. heinäkuuta 2015

”Luetko vieläkin romaaneja? Keksityt kertomukset hämmentävät naisväkeä. On parempi lukea kehittävää kirjallisuutta naisen kutsumuksesta vaimona ja äitinä...”*

Kolme neitosta kävelyllä 1801, samana vuonna jona Holhokin sankari kreivi Lindswärd
koettaa saada suojattinsa luopumaan turmiollisesta romaanien lukemisesta.
Holhokin sankari kreivi Lindswärd kohtaa vaikeuksia koettaessaan saada teoksen sankarittaren, aavistuksen omapäisen neiti Sparwin luopumaan romaanien lukemisesta. Kirjallisuudenlaji oli melko uusi ja hyvin suosittu kustavilaisella ajalla. Nuorten neitojen lukuharratus lähti aikakaudella huimaan nousuun ja naiset olivatkin yksi kehittyvien kirjamarkkinoiden merkittävimmistä kohderyhmistä. Uutta oli myös, että lukemisen saattoi suorittaa yksinäisyydessä. Aikaisemmin kirjoja oli usein luettu ääneen suuremmalle joukolle vaikkapa salongissa. Monien pedagogien mielestä romaanit olivat haitallisia ja saivat naiset antautumaan vahingollisen unelmoinnin pauloihin, sen takia kasvatuskirjat usein kehottavat nuoria neitoja välttämään kirjallisuudenlajia. 

Aikakaudella vaikuttanut englatilainen kirjailijatar Jane Austen kritisoi teoksessaan Northanger Abbey (suom. Neito vanhassa linnassa) sitä liioiteltua kritiikkiä, jota romaaneihin kohdistui. Teos on sekä puolustuspuhe korkealaatuisille romaaneille että parodia huonoista sensaatioromaaneista, joista Austenkaan ei pitänyt. Hurmaavan sankarittaren Catherine Morlandin mukana lukija pääsee tutustumaan Bathin kylpyläkaupunkiin ja jännittävään Northanger Abbeyn linnaan. Neito vanhassa linnassa on erinomainen inspiraation lähde myös historiallisten romaanien kirjoittajille...

*Holhokki, s. 163 ; yllä oleva muotikuva on Heideloff's Gallery of Fashionista vuodelta 1801

"Leskirouva Malménin kiiltäviä, kastanjanruskeita hiuksia suojasi batistipalttinasta ja röyhelöistä koottu pitsimyssy..."*

Elegantteja myssyjä englantilaisesta La Belle Assemblée-lehdestä vuodelta 1812.
Eurooppalaiset naistenlehdet löysivät tiensä myös Suomeen ja Ruotsiin.
Holhokin sankarittaren hyväsydäminen suojelijatar leskirouva Malmén on perin ihastunut somiin pitsimyssyihin ja pöyheisiin kampauksiin. Hän ei missään tapauksessa esiintyisi muiden edessä ilman tyylikästä myssyä. Varhaisella 1800-luvulla naimisissa olevat naiset ja lesket käyttivät sisätiloissa ollessaan myssyä. Ulos lähtiessä hattu aseteltiin myssyn päälle. Hurmaavia pikku päähineitä valmistettiin esimerkiksi musliinista, pellavasta ja hienosta puuvillasta ja ne koristeltiin pitseillä ja röyhelöillä, kirjonnalla, tyllillä tai nauhoilla. Myssyjä ommeltiin usein kotona, mutta niitä saattoi ostaa myös myssyntekijättäriltä tai modisteilta.

Ylläolevan kuvan myssyistä vasemmanpuolimmainen on niin sanottu "lejeune"-myssy. Se on ommeltu pilkullisesta musliinista ja koristeltu ranskalaisin pitsein sekä vaaleanpunaisin nauhoin. Oikeanpuolimmainen myssy puolestaan on herkullinen, pitseistä ja musliineista, sinisesta nauhasta ja ruseteista koottu luomus. Myssymuoti vaihteli alinomaa ja oli tärkeää pysytellä ajan hermolla viimeisimpien trendien suhteen. Eräs suosittu myssymalli aamuaikaan oli korkeakupuinen ja leuan alta nauhoilla solmittava cornette. Esimerkiksi ruotsalainen Veckoskrift för Fruntimmer antoi vuonna 1824 lukijattarilleen tiedoksi, että "englantilainen pitsicornette tai demi cornette [...] on korvaamaton osa aamuasua".

*Holhokki, s. 294