torstai 3. marraskuuta 2016

Joululukemista! Soma lahjakirja itselle tai ystävälle...

http://saramedberg.com/kreivinkasivarsillakoeluku.pdf
Lue lisää!
"... Isabella jähmettyi kesken askelen ja tuijotti silmiään uskomatta merelle. Siron purjealuksen hahmo lipui esiin sumun keskeltä. Se keinui hitaasti ylös ja alas rauhallisilla aalloilla, kuun säteet lankesivat korkeiden mastojen ja purjeiden lomaan. Tuulenhenkäys pyyhkäisi meren yli, tarttui purjeisiin ja sai ne pullistumaan. Alus liukui ääneti vedenpinnan yli ja otti kurssin kohti rantaviivaa Hopealahden linnan toisella puolella..."

OSTA TÄSTÄ!
Lue lisää!
"... 'Paleletko sinä?' kysyi kreivi Lindswärd ja herätti Desiderian ajatuksista. 'On hiukan viileää, mutta minulla ei ole mitään hätää', vastasi Desideria kainosti ja loi kreiviin katseen sivusilmällä. Varmasti hauras nuori nainen reagoisi seuralaisensa kysymykseen juuri näin? Varmuuden vuoksi hän veti lähintä rekeen aseteltua taljaa suojakseen sellaisen henkilön ilmein, joka pinnistelee äärimmilleen ollakseen urhea. Idästä puhaltava jäinen viima oli itse asiassa hirvittävän kylmä ja pureutui paksujen vaatekerrosten läpi..."

http://www.adlibris.com/fi/kirja/myndlingen-9789175692265
Läs mer!
"... 'Det är inte passande för värdinnan att möta gäster innan hovmästaren formellt har anmält deras ankomst', pustade änkefrun när hon lyckades komma ikapp sin livliga skyddsling som skyndade genom biblioteket och förmaket. Trots tillrättavisandet såg hon nyfiken ut. 'Det tar en evighet för Lund att ta emot gäster och annonsera deras ankomst', protesterade Desideria och lyfte på kjolarna för att kunna hasta fram obehindrat. 'Kära barn, för en belevad dam är ingen väntetid för lång. Milt tålamod styrker henne i alla lägen.' Änkefru Malmén framskred graciöst trots de högklackade innetofflorna, alltid en sinnebild av väluppfostrad elegans..."

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Valssi, tuo turmiollinen tanssi...

Mallikuva erityyppisten valssien askelista.
Vasemmalla oleva pari tanssii hidasta ranskalaista valssia,
oikealla harjoitellaan nopeaa sauteuse-valssia,
keskellä olevat neitoset puolestaan suorittavat allemande-valssia.
La belle assemblee, 1817.
Desiderian silmät pyöristyivät kun orkesteri samassa viritti valssin. "Kreivi Lindswärd, emme missään tapauksessa voi tanssia tätä! Se ei ole ollenkaan sopivaa. Päästäkää minut menemään." Desideria ei ollut koskaan tanssinut tätä skandaalimaista tanssia, joka viime aikoina oli alkanut valloittaa Euroopan tanssiaissaleja. Tanssimestari oli välttämättä halunnut opettaa hänelle valssin askelet, mutta Desideria ei lainkaan halunnut kokeilla niitä yhdessä kreivin kanssa. Hän koetti pyristellä irti miehen otteesta.

Kreivin kulmakarvat kohosivat. "Miksi et voi tanssia valssia kanssani? Olen keskustellut asiasta madamen kanssa ja hänen mielestään voimme tehdä sen aiheuttamatta paheksuntaa tai juoruja. Maineesi ei ole vaarassa."

"Mutta eikö valssi ole mielestänne" - Desideria nielaisi - "liian vapaamielinen?" Modernia tanssia oli kritisoitu paljon sen edellyttämän fyysisen läheisyyden takia. "Jos odotamme hetken, soittaa orkesteri pian varmasti jotain perinteisempää. Olkaa kiltti, mennään hetkeksi lepäämään tuolla seinustalla olevalle penkille." ...

Valssia tanssittiin enenevässä määrin 1700-luvun loppua kohti. Koska tanssi edellytti, että kavaljeeri piti käsivarttaan daaminsa ympärillä, kritisoitiin sitä jopa säädyttömäksi. Aikakaudella oli totuttu ryhmä- ja piiritansseihin kuten katrilliin, gavottiin, angleesiin ja franseesiin. Kontratansseissa osallistujat puolestaan asettuivat vastapäätä toisiaan pitkiin riveihin. Tämän tyyppisiä tansseja voi tarkastella vaikkapa Jane Austenin kirjoista tehdyissä elokuvissa ja sarjoissa. Valssi vaati aiemman keveän käsikosketuksen asemesta suurempaa läheisyyttä, joten oli ymmärrettävää että se herätti ihmetystä. Pian tanssista kuitenkin tuli suosittu Euroopan tanssiaissaleissa Suomea ja Ruotsia myöten.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Uusi romaani "Kreivin käsivarsilla" julkaistu

Suureksi ilokseni sain tänään kuulla, että uusi romaanini Kreivin käsivarsilla on nähnyt päivänvalon. Teoksen ruotsinkielinen alkuperäiskäsikirjoitus oli Förlaget Harlequin AB Nordic Groupin vuoden 2014 semifinalisti. Tämän romanttisen seikkailuromaanin tapahtumat sijoittuvat kustavilaiseen linnamiljööseen Jane Austenin ajan Pohjolassa. Sen pitäisi lähiaikoina ilmestyä kirjakauppoihin kuten Adlibrikseen ja Suomalaisen kirjakaupan verkkokauppaan. Teosta voi koelukea alta.

Koelue tästä!


Eräänä myrskyisenä syysiltana tumma muukalainen ryöstää neiti Isabella Ehrenfeltin mukaansa tämän tädin kartanosta. Mies väittää olevansa Isabellan edesmenneen isän ystävä, kreivi Constantin. Hänen mukaansa Isabella on vaarassa ja taatakseen neidon turvallisuuden on kreivin naitava tämä.

Salaperäisten tapahtumien seuratessa toisiaan ja tuntemattoman vihollisen lähestyessä Isabellan ja kreivi Constantinin on ryhdyttävä yhteistyöhön. Mutta voiko Isabella tuntea olonsa turvalliseksi kreivin käsivarsilla?

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Äitiys - naisen jalo kutsumus

Naisen kutsumusta äitinä painotettiin
enenevässä määrin 1800-luvun kuluessa.
Magasin des demoiselles, 1865.
Äitiyttä alettiin 1700-luvun loppua kohti ja 1800-luvulla painottaa yhä enemmän naisen kutsumuksena. Tytöt tuli kasvattaa tätä päämäärää silmällä pitäen. Nainen oli kodin sydän, jonka huolenpito paitsi aviomiehestä, myös lapsista teki kodista suloisen ja viihtyisän paikan. Pienten lasten opetus ja kasvatus oli yleensä äidin vastuulla, apunaan hänellä oli säätyläistalouksissa palvelusväkeä ja esimerkiksi mahdollinen kotiopettajatar. Varsinkin tyttöjen kasvatus nähtiin varhaislapsuuden jälkeenkin äidin tehtävänä.

Louise Élisabeth Vigée Le Brun, omakuva tyttären kanssa, 1789.
Kuvalähde: Wikipedia.
Äitiä ja lasta esittävät taulut alkoivat tulla muotiin, esimerkkinä yllä näkyvä ranskalaisen taidemaalari Louise Élisabeth Vigée Le Brunin (1755-1842) taideteos. Vaikka tyttöjen kasvattaminen lempeän aviovaimon ja äidin rooliin saattaa nykynäkökulmasta vaikuttaa rajoittavalta, oli sillä monella tavoin myönteinen vaikutus tyttöjen kasvatuksen sisältöön. Neitojen sivistämistä alettiin pitää entistäkin tärkeämpänä, sillä he olivat kansakunnan tulevien polvien kasvattajia ja tarvitsivat tietoja, jotka voivat välittää edelleen lapsilleen.




torstai 7. huhtikuuta 2016

Taideopetus: Somia kukkia ja hurmaavia maisemia

Pioneerityötä naistaiteilijana tehnyt ranskalainen
Élisabeth Louise Vigée-Lebrun (1755-1842).
Kuvalähde: Wikipedia.
"Olkaa varovainen, neiti!" Naurava ääni kuului toisessa kerroksessa sijaitsevasta sinisestä salongista. "Muuten pudotatte ne kaikki." 

"Anteeksi, Jenny. Akvarellivärit ja pastelliliidut ovat lähes ulottumattomissa. Kuka ihmeessä on laittanut ne ylimmälle hyllylle?" vastasi hengästynyt, yhtä pirteä ääni.

"Muistelen, että se olitte te itse, neiti", antoi ensimmäinen ääni tiedoksi. "Sen jälkeen kun kirkkoherra  rouva oli luullut tulkintaanne Sikstiiniläiskappelista pitäjänkirkoksi sanoitte, ettette enää koskaan halua nähdä palettia."

Kuului rapinaa, muutama tukahdutettu hihitys ja sitten: "Nyt olen saanut otteen niistä, Desideria-neiti. Voitte päästää irti. Rakas neiti, hellittäkää - voi ei!"

Seurasi äänekkäiden tömähdysten sarja. Sen jälkeen: "Luulen, että meidän täytyy mahdollisimman pian tilata uusia maalauskankaita, neiti. Näitä ei varmasti voi korjata. Minne haluatte, että perustamme ateljeen?" ...*

Ruotsalainen naistaiteilija Ulrica Fredrica Pasch (1735-1796).
Kuvalähde: Wikipedia.
Yksi Holhokin päättäväisen sankarin, kreivi Dominic Lindswärdin, päämääristä on koulia Desideriasta - joka on teoksen sankaritar ja kreivin itsenäisyyttä janoava holhokki - hieno nainen. Piirustus ja maalaaminen kuuluivat kustavilaisella ajalla (1772-1809) hyvään kasvatukseen. Ne kehittivät neitojen hyvää makua ja olivat avuksi käsitöissä esimerkiksi kirjontamalleja piirrettäessä. Lisäksi taiteelliseen työhön syventynyt neitokainen oli kaunista katseltavaa ja esimerkiksi valmiit akvarellityöt olivat oiva ihailun kohde vaikkapa kosioehdokkaille. Taideopetuksen ihanne heijastuu myös mm. Jane Austenin Emmassa (1816), jossa teoksen sankaritar päättää hahmotella muotokuvan uudesta ystävättärestään Harrietista, melko koomisin seurauksin.

Kuuluisan taiteilija Adélaïde Labille-Guiardin (1749-1803)
oppilas Marie-Gabrielle Capet (1761-1818).
Kuvalähde: Wikipedia.
Mitä tahansa ei toki tullut maalata - tyttöjen oli hyvä keskittyä vaarattomiin aiheisiin kuten somien kukkien ja maisemien kuvaamiseen tai korkeintaan muotokuvamaalaukseen. Maalaustaide oli myös yksi niistä aloista, joilla naiset varhimmin saavuttivat ammatillista jalansijaa. Esimerkiksi 1700-luvun tunnettuihin eurooppalaisiin naistaiteilijoihin lukeutuvat Adélaïde Labille-Guiard (1749-1803) sekä Élisabeth Louise Vigée-Lebrun (1755-1842). Ulrica Fredrica Pasch (1735-1796) puolestaan oli ensimmäinen ruotsalainen ammattimaisesti maalaava nainen ja kuului myös Ruotsin kuninkaalliseen taideakatemiaan.

Holhokki, s. 170 

Tyttöjenkasvatusta kustavilaisella ajalla: Talouden valtiattaren toimista

Naisia alettiin 1700-luvulla yhä useammin kuvata kirja kädessään.
Se heijasti aikakaiden muuttuvaa naisihannetta: paitsi taloustoimia,
myös kirjasivistystä alettiin opettaa tytöille enenevässä määrin.
Sivistynyt vaimo oli miehelle suuremmaksi iloksi kuin tietämätön.
Gallery of Fashion, 1794-1795.

"Apua! Ne palavat! Voi, mamselli Gröön, kätteni työ on liekeissä!" vinkaisi Desideria rynnäten ensin yhteen, sitten toiseen suuntaan. Puuterilumi pöllysi ja Desiderian hiuksia peittävä valkea huivi lepatti hänen askeltensa tahdissa. 

Hetken epäröityään Dominic tunnisti Desiderian kädessä olevan esineen leipälapioksi. Hän ei tuntenut naisellisia alueita kuten keittiötä, mutta mies joka omisti useita tiloja ei voinut täysin välttyä tekemästä tuttavuutta tiettyjen käyttöesineiden kanssa. Mutta miksi ihmeessä Desideria riehui niin epäsopivalla tavalla? 

"Neiti, teidän on tultava takaisin!" Kaksi piikaa ilmestyi näkyviin. He heittäytyivät Desiderian perään päättäväisyydellä, joka olisi ollut kunniaksi upseerillekin. Pyöreä talousmamselli juoksi aivan heidän kannoillaan ja löi ilmaa kädessään olevalla pyyheliinalla, ikään kuin se olisi voinut sammuttaa leipälapiolla roihuavan leipomuksen...*

Kuten yllä näkyvästä lainauksesta käy ilmi, Holhokin sankaritar neiti Desideria Sparw ei ollut aivan synnynnänen perheenemäntä. Miksi hän sitten opetteli taloudenpitoa? Kyseessä oli yksi kustavilaisella ajalla kehittyneistä uusista tyttöjenkasvatuksen ihanteista. Siinä missä nuoret neidot varhaisemmalla 1700-luvulla kasvatettiin pääasiassa seurapiiritaitoja silmälläpitäen, alkoi vuosisadan loppua kohden muotoutua uusi naisihanne, joka korosti mm. peheenemännän toimien tärkeyttä.

Hienon naisen ei tietenkään tarvinnut itse raataa keittiössä - vaikka etenkin vaatimattomammissa talouksissa he saattoivat osallistua töihin - mutta hänen tuli tietää, kuinka taloustoimet suoritettiin. Se auttoi häntä saavuttamaan palvelusväen kunnioituksen. Palvelijoiden toimien valvominen oli yksi ylhäisen naisen tehtävistä.

*Holhokki, s. 161

lauantai 2. tammikuuta 2016

Soittaminen ja laulaminen - nuoren neitokaisen tärkeät avut

Nuoria neitoja pianon äärellä.
Le Follet, huhtikuu 1862.
Soittaminen ja laulaminen kuuluivat olennaisena osana säätyläistyttöjen kasvatukseen kustavilaisella ajalla ja koko 1800-luvun ajan kuten esimerkiksi yllä näkyvä, hieman Jane Austenin aikaa myöhäisempi muotikuva pariisilaista muotia esittelevästä Le Follet-lehdestä osoittaa. Muotikuvissa neidot esitettiin usein jonkin sukupuolelle sopivan puuhan parissa kuten vaikkapa tämän kuvan kaksi pianon äärellä keskustelevaa neitosta. Laulu- ja soittotaidon tärkeys heijastuu myös Austenin romaaneissa ja esimerkiksi Järjessä ja tunteissa toinen sankarittarista, Marianne Dashwood, on taitava pianisti.

Nuoret neidot saattoivat soittaa neiti Dashwoodin tavoin fortepianoa tai vaihtoehtoisesti vaikkapa harppua, kitaraa tai sitraa. Soittotaito oli paitsi osoitus sivistyksestä myös keino esitellä soittavan neidon suloja ja kaunista liikehdintää. Sulavat eleet olivat hienon naisen tuntomerkki. Tytöt eivät tavallisesti esiintyneet julkisesti sillä naisen paikka oli kodin piirissä ja astumista miesten hallussa olevaan julkiseen tilaan pidettiin sopimattomana. Esiintyminen pienissä, yksityisissä tilaisuuksissa sen sijaan oli mahdollista. Soitto- ja laulutaitoa opettivat usein yksityistunteja antavat muusikot ja esimerkiksi Holhokin sankaritar neiti Desideria Sparw saa - holhoojansa harmiksi - opettajakseen komean preussilaisen herra Wienerdorffin . . . :

"Juuri noin! Poikkeuksellisen sulokasta! . . . Hienot ja jalot kädet, todelliselle pianistille sopivat . . . Aber ja! Olette erinomainen oppilas." Herra Wienerdorff käänsi nuottivihkon sivua. Hänen hyvin räätälöity olemuksensa oli hyvin lähellä Desideriaa. 

Dominic mietti, pitäisikö hänen puuttua asiaan.

"Oletteko oikea kapellimestari, herra Wienerdorff?" kysyi Desideria kainolla äänellä. "Sellainen, joka seisoo kokonaisen orkesterin edessä tahtipuikko kädessään?"

"Natürlich, herrlichste Jungfrau", vastasi pianonsoitonopettajan täyteläinen ääni. "Ennen Ruotsiin saapumistani - Das wunderschöne Schweden! - olin hovikapellimestari pienessä herttuakunnassa lähellä kotimaatani."

"Kuinka kiehtovaa", henkäisi Desideria ja räpytteli silmäripsiään.

Dominic kääntyi kannoillaan ja marssi tiehensä. Jos hän kuulisi vielä yhdenkin sentimentaalisen huudahduksen saksaksi, hänen itsehillintänsä pettäisi . . . *

*Holhokki, s. 126

perjantai 18. joulukuuta 2015

"Desideria-neiti, tämä henkilö väittää, että hänen joulukakkunsa on parempaa kuin minun..."

Talviseen aamykävelyasuun pukeutunut neito.
Ackermann´s Repository, tammikuu 1813.
 ... lausui mamselli Gröön loukkaantuneesti. Koko hänen olemuksensa siististi kammatuista hiuksista järkevien kenkien kärkiin saakka säteili närkästystä. - "Se on totisinta totta", tuhahti sotilaallisen suoraselkäinen rouva Berg. "Hänen armonsa on erityisesti kehunut omenakanelikakkua, jota aina leivon jouluksi. Resepti on tarkoin varjeltu salaisuus." Linnan taloudenhoitajatar tutkaili muina miehinä keittiön seinällä riippuvia kattiloita, patoja ja kuivattujen maustekasvien kimppuja sekoittaen samalla kiivaasti jotakin liedellä höyryävässä messinkipannussa..."*

Tähän tapaan Holhokin sankarin, kreivi Lindswärdin omistaman Lindåkerin linnan kaksi sotapolulle joutunutta taloudenhoitajatarta kiistelevät joulun alla erilaisten leivonnaisten valmistamisesta. Joulunvietto oli tärkeää jo kustavilaisen ajan Suomessa ja Ruotsissa ja ylhäiset perheet lähtivät usein maaseutukartanoon tai -linnaan joulunpyhien ajaksi. Joulunviettoon kuuluivat vaikkapa talon koristeleminen, lähikartanoissa asuvien ystävien ja sukulaisten tapaaminen, joulukirkossa käyminen, herkullisten leivonnaisten ja ruokalajien syöminen sekä rekiretket.

Aikakauden omenaleivonnaisiin - joita myös yllä mainittu ammattiylpeä taloudenhoitajatar rouva Berg suosi - kuului muun muassa "Omena-Pannukakko", jonka valmistusaineksiin lukeutuivat erään aikakauden keittokirjan mukaan "kuoritut ja palotetut omenat","tarpeeksi makeutta", voita ja kanelia sekä "hywää nisu- taikka warikoista kakkoa", jota murennettiin taikinan sekaan. Ajan resepteille onkin tyypillistä, että aina ei käytetä venhäjauhoja vaan taikinaan murennetaan esimerkiksi jo leivottua leipää.

*Holhokki, s. 443-444 

perjantai 14. elokuuta 2015

"Te olette sydämeni valittu! Sanokaa, että menette naimisiin kanssani!"* - Nuorten neitojen valinnanmahdollisuudet avioliittomarkkinoilla

Kuinka suuret mahdollisuudet aatelisneidolla oli vaikuttaa tulevan puolison valintaan?
(Kuva: Ackermann's Repository, 1822)
Jokaisella naimattomalla naisella oli paitsi holhooja, myös naittaja, jonka suostumus tarvittii avioliittoa solmittaessa. Holhooja ja naittaja saattoivat olla myös sama henkilö. Esimerkiksi Holhokissa sankaritar neiti Desideria Sparwin holhooja kreivi Lindswärd toimii myös holhottinsa naittajana. Pakkoavioliitot olivat lain mukaan kiellettyjä, mutta käytännössä naittaja saattoi halutessaan usein kiertää määräyksen. Ei ollut epätavallista, että nuoret neidot painostettiin heidän tahtonsa vastaisiin avioliittoihin.

Toisaalta moderni rakkausavioliiton käsite valtasi kasvavassa määrin alaa kustavilaisella ajalla. Avioliitto oli perinteisesti käsitetty kahden suvun liitoksi, jonka solmimisessa tärkeitä näkökohtia olivat muun muassa syntyperä ja varallisuus. Uutta oli, että näiden näkökohtien lisäksi puolisoiden yhteensopivuus ja keskinäinen kiintymys alkoivat saada entistä enemmän painoarvoa. Esimerkiksi kirjailijatar Jane Austenin teoksissa painotetaan molempia puolia: vaimon ja miehen tulee sopia yhteen paitsi varallisuutensa ja taustansa, myös luonteidensa ja lahjojensa puolesta. Aikakauden nuoret neidot tasapainottelivat aviomiestä etsiessään näiden kahden ihanteen välillä.

*Holhokki, s. 355

torstai 13. elokuuta 2015

"Ilma on muuttunut hirvittävän kylmäksi - - Ehkä meidän kuitenkin olisi pitänyt ottaa esille talvimuhvit tavallisten käsipuuhkien sijaan?" ...*


Kävelypukuun sonnustautunut neito muhvi kädessään.
La Belle Assemblee 1819.
Muhvi kuului olennaisena osana hienon naisen asusteisiin ja vuosisadan vaihteessa 1700-1800 muodissa olivat erityisen suuret, lähes tyynyä muistuttavat käsipuuhkat. Muhvi oli tyylikäs asuste ja sitä saatettiin käyttää muulloinkin kuin talvella, mutta erityisen käyttökelpoinen se tietysti oli kylmässä säässä. Keveämmät muhvit ommeltiin esimerkiksi silkkisatiinista tai kirjaillusta kashmirista ja täytettiin vaikkapa joutsenuntuvin, lämpimämmät valmistettiin turkiksesta.

Yllä näkyvä muotikuva on englantilaisen La Belle Assemleen vuoden 1819 joulukuun numerosta. Muotikuvat liikkuivat Euroopassa maasta toiseen ja esimerkiksi ruotsalaiset naistenlehdet julkaisivat englantilaisia kuvia. Vaikka kuvassa näkyvä asu suojaakin mallin kaulaa ja bonetissa on sievä turkisreunus sekä puvussa pitkät, lämpöisen hihat, heijastuu siitä silti Englannin leppeä ilmasto. On vaikea kuvitella muotitietoisimmankaan pohjoismaalaisen neitosen lähteneen paukkupakkasella ulkosalle ilman enempiä varusteita kuin kuvan lyhyt spencer-jakku ja sitruunanväriset nahkakäsineet!

* Holhokki, s. 334

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

"Paperiprinssi", muodin vaihtelut ja 1830-luvun suomalainen romantiikka

Kaksi neitosta uusimman pariisilaisen muodin mukaisissa puvuissa 1836.
Etummaisen neidon puvun ns. lampaanlapa- eli gigot-hihat esiintyvät myös
Kaari Utrion 1830- ja 1840-luvuille sijoittuvissa romaaneissa.
Taaempana seisovalla mallilla on yllään 1700-luvun tyyliin valmistettu,
ehkäpä teematanssiaisia tai naamiaisia varten suunniteltu asu.
Kaari Utrion uusi epookkikomedia Paperiprinssi julkaistaan elokuussa. Teos kertoo merikapteeni ja tutkimusmatkailija Sebastian Rossista, luutnantin tyttärestä Wilhelmine Falkenstenistä ja Suurkosken paperiruukista, unohtamatta Helsingissä oleilevia ylimyssukulaisia. Asetelma vaikuttaa lupaavalta lähtökohdalta historiallisen rakkaustarinan kertomiselle! Utrio jatkaa viime aikoina julkaisemiensa teosten tapaan romantiikan aikakaudelle sijoittuvan 1830-luvun Suomen kuvaamista. Utrion romaanit elävöittävät aikakautta mainiosti ja tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, miten hän Paperiprinssissä pureutuu aiheeseen!

Eräs kiinnostava seikka asiaan liittyen on muoti, joka Jane Austenin (1775-1817) ja Holhokin (1800-luvun alku) ajoista on 1830-luvulle tultaessa huomattavasti muutunut. Poissa ovat antiikin inspiroimat, keveät ja korkeavyötäröiset empirepuvut ja yksinkertaiset, muinaista kreikkalaista eleganssia henkivät kampaukset. Pukujen vyötärö on laskenut luonnolliselle tasolle ja edellyttää empireasua tukevampaa kureliiviä, tyyli on näyttävä ja runsaasti koristeltu. Kampaukset ovat monimutkaisia ja runsaat sivukiharat suurinta muotia. Voi vain arvailla, mitä vanhanaikaisiin pukuihin ihastunut leskirouva Malmén Holhokissa tuumi uuden tyylisuuntauksen alkaessa vallata alaa...

torstai 9. heinäkuuta 2015

”Luetko vieläkin romaaneja? Keksityt kertomukset hämmentävät naisväkeä. On parempi lukea kehittävää kirjallisuutta naisen kutsumuksesta vaimona ja äitinä...”*

Kolme neitosta kävelyllä 1801, samana vuonna jona Holhokin sankari kreivi Lindswärd
koettaa saada suojattinsa luopumaan turmiollisesta romaanien lukemisesta.
Holhokin sankari kreivi Lindswärd kohtaa vaikeuksia koettaessaan saada teoksen sankarittaren, aavistuksen omapäisen neiti Sparwin luopumaan romaanien lukemisesta. Kirjallisuudenlaji oli melko uusi ja hyvin suosittu kustavilaisella ajalla. Nuorten neitojen lukuharratus lähti aikakaudella huimaan nousuun ja naiset olivatkin yksi kehittyvien kirjamarkkinoiden merkittävimmistä kohderyhmistä. Uutta oli myös, että lukemisen saattoi suorittaa yksinäisyydessä. Aikaisemmin kirjoja oli usein luettu ääneen suuremmalle joukolle vaikkapa salongissa. Monien pedagogien mielestä romaanit olivat haitallisia ja saivat naiset antautumaan vahingollisen unelmoinnin pauloihin, sen takia kasvatuskirjat usein kehottavat nuoria neitoja välttämään kirjallisuudenlajia. 

Aikakaudella vaikuttanut englatilainen kirjailijatar Jane Austen kritisoi teoksessaan Northanger Abbey (suom. Neito vanhassa linnassa) sitä liioiteltua kritiikkiä, jota romaaneihin kohdistui. Teos on sekä puolustuspuhe korkealaatuisille romaaneille että parodia huonoista sensaatioromaaneista, joista Austenkaan ei pitänyt. Hurmaavan sankarittaren Catherine Morlandin mukana lukija pääsee tutustumaan Bathin kylpyläkaupunkiin ja jännittävään Northanger Abbeyn linnaan. Neito vanhassa linnassa on erinomainen inspiraation lähde myös historiallisten romaanien kirjoittajille...

*Holhokki, s. 163 ; yllä oleva muotikuva on Heideloff's Gallery of Fashionista vuodelta 1801