maanantai 15. tammikuuta 2018

Neitojen pitkä tie ylioppilastutkintoon: keisarillisia erivapauksia ja kiellettyjä lakkeja

Suomen ensimmäinen naisylioppilas Maria Tschetschulin 1870.
Miehille varatun ylioppilaslakin käyttö kiellettiin,
joten neito kiinnitti kultaisen lyyran hiusrusettiin.
Wikimedia Commons.
Kultaportin kaunottarien sankaritar neiti Adele Wilenius unelmoi perinteisesti miesten etuoikeutena olleen ylioppilastutkinnon suorittamisesta. Sain inspiraatiota neidon kunnianhimoiseen haaveeseen mm. käyskennellessäni Helsingin yliopiston vanhan päärakennuksen käytävillä, joilla historian siipien havinan voi suorastaan kuulla. Kuinka hienoa onkaan, että pääsin yliopistoon pääsykokeen ja ylioppilastutkinnon avulla eikä sukupuoleni toiminut minkäänlaisena hakukriteerinä. Tämä ei kuitenkaan ollut aikaisemmille sukupolville itsestäänselvyys.

Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen ylioppilastutkinnon suorittanut nainen oli helsinkiläisen kauppiasperheen tytär Maria Tschetschulin (1852-1917), joka valmistui vuonna 1870. Tutkinto toimi tuohon aikaan yliopiston pääsykokeena ja neito tarvitsi sen suorittamiseen keisarin myöntämän erivapauden, joka vapautti hänet sukupuolensa aiheuttamasta esteestä. Emma Irene Åström (1847-1934) oli seuraava naisylioppilas. Häntä tuki mm. maamme kansakoulun isänä tunnettu Uno Cygnaeus. Neiti Åströmistä tuli 1882 filosofisen tiedekunnan promootiossa Suomen ensimmäinen naismaisteri.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Päivänvarjo, joka neidon kätevä asuste

Päivänvarjo oli tärkeä asuste niin maalla kuin kaupungilla liikuttaessa.
Neitoja maaseudun rauhassa 1870-luvulla.
Margaretha oli verhoutunut vaaleankeltaiseen pukuun, jonka lukuisat laskokset, poimut ja rusetit kahisivat sävy sävyyn valitun manteletin alla. Neidon olkapäällä keikkui pikkuruinen avattu päivänvarjo.

"Aurinko on vasta nousemassa", huomautti Adele tyttöjen astellessa kuuran peittämää pihanurmea halkovaa sorakäytävää pitkin kohti porttia. Puiston puiden jäljellä olevat punaiset ja keltaiset lehdet hohtivat huurteesta horisontin yli parhaillaan kipuavan auringon säteissä. "Eikä tämä kylmänkalpea valo muutenkaan ole hipiälle vahingoksi. Otin kyllä kotoa mukaan päivänvarjoja, mutta ajattelin säästää ne leudompaa säätä varten." 

"Kuuluu asiaan pitää päivänvarjoa", tuhahti Margaretha ja paineli Adelen ohi karamellintuoksuisen hajuveden pilvessä. "Paitsi sydäntalvella." ... *

Kuuluisa amerikkalainen kirjailijatar Louisa May Alcott (1832-1888) kritisoi vallitsevaa muotia. Hänen mukaansa nuorten neitojen olisi ollut monimutkaisten hepenien asemesta parempi pukeutua sieviin ja käytännöllisiin pukuihin, joissa liikkuminen oli vapaata. Korkeat korot, runsaat hamekerrokset, tiukat korsetit ja pöyheät hatut pakottivat monet naiset epäterveellisen passiiviseen elämäntyyliin. Kun katsoo vaikkapa yllä olevan kuvan tyttöjen asuja, on kieltämättä vaikea kuvitella heitä vaikkapa hippasilla tai pallopeliä pelaamassa.

* Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018

Pianon äärellä

Nuoria neitejä ja herroja kuuntelemassa duettoa vuonna 1863.
Musisointihetket tarjosivat mahdollisuuden seurusteluun
potentiaalisten puolisoehdokkaiden kanssa.
Musiikinopetus kuului muodikkaaseen tyttöjenkasvatukseen. 1800-luvun puolivälissä kotona pidettävät epäviralliset soitannolliset hetket ja juhlavammat musiikki-iltamat olivat tavallisia. Yhä useampaan aatelis- ja porvaristalouteen hankittiin kallis piano, joka lukeutui aikakauden ylellisyysesineisiin. Toisaalta monet pedagogit kritisoivat sitä, että tytöt laitettiin lahjoista riippumatta hakkaamaan konemaisesti pianoa ja laulamaan äänensä käheiksi. Musiikki oli kuitenkin yksi niistä harvoista aloista, joilla nuori nainen sai olla taitava ja esimerkiksi ruotsalainen Jenny Lind (1820-1887) eteni ooppera- ja hovilaulajattareksi asti.

Puuhaa talvi-illoiksi

Talvisukan kuva eräässä amerikkalaisessa muotilehdessä 1860-luvulla.
Tarkempien ohjeiden kerrotaan löytyvän sivulta 71.
"Somat ristipistotyöt ja tohveleiden tai tyynynpäällisten kirjailu on tietysti soveliasta ajanvietettä, ja jokaisen tytön kasvatukseen kuuluu tietää kuinka puku valmistetaan, sillä hienon rouvan on kyettävä valvomaan ompelijattarien työtä. Mutta vaatteiden tekeminen omin käsin kuulostaa niin kovin rahvaanomaiselta. Se tuo mieleen työnteon, palkan ja muita epämiellyttäviä seikkoja..." *

Näin Kultaportin kaunottarien sankarittarien esiliinana toimiva etikettitietoinen markiisitar Château reagoi suojattiensa toiveeseen pukujen ompelemisesta. Käsityöt kuuluivat 1800-luvulla itsestäänselvästi daamien taitoihin ja naistenlehdissä julkaistiin jo tuolloin paljon neule- ja ompeluohjeita. Osittain jako miesten ja naisten töihin johtui käytännöllisyyssyistä. Elettiin aikaa jolloin valmisvaatteiden tarjonta oli nykyistä vähäisempää ja varsinkin varattomammissa säätyläistalouksissa useat vaatevarason osaset kuten alushameet ja -paidat valmistettiin kotona. Toisaalta oli vaurauden merkki, että talon tyttäret saattoivat istua salongissa tekemättä mitään sen raskaampaa kuin koristeellisia pikku käsitöitä. 

* Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018

torstai 7. joulukuuta 2017

Luistelu - uusi liikunnan muoto

Neitosia luistelemassa modernit luistelupuvut yllään 1874.
"... Pian neitokolmikko kiiruhti jalan Linnankatua pitkin kohti merenrantaa kenkiin kiinnitettävät luistimet olan yli heitettynä ja piika perässä kipittäen. Neideillä ja mamsellilla oli yllään luistelupuvut. Asuun kuului liikunnan mahdollistava, hieman tavallista lyhyempi hame, sen alta esiin kuohahtavat koristeelliset alushameet sekä avarasti leikattu, turkisreunusteinen samettijakku. Sirot, kestävät saapikkaat ja värikkäät, hienosta villasta kudotut sukat suojasivat jalkoja. Hatut olivat veikeitä, höyhenin ja rusetein koristeltuja laitoksia..."*

Luistelu oli pitkään ollut pääosin miehinen urheilulaji, mutta kuten yltä näkyy, naiset ryhtyivät osallistumaan siihen enenevässä määrin erityisesti 1800-luvun puolivälin jälkeen. Kuten melkein kaikkiin muihinkin tilanteisiin ja aktiviteetteihin, myös luisteluun tarvittiin oma asu. Daamit olivat aikaisemmin olleet luistelukentillä lähinnä sivustakatsojan tai eväiden tarjoilijan roolissa. Nyt etikettioppaat ja naistenlehdet alkoivat tarjota ohjeita siitä, kuinka jäällä parhaiten selviydyttiin ja miten herrat saattoivat opettaa neitokaisia harrastamaan tätä jaloa lajia naissukupuolelle sopivalla, seesteisellä tavalla.

*Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018

Arkistojen aarteita

Turun linna talvella.
A. F. Skjöldebrand 1801.
Kultaportin kaunottarien sankarittarien ensitanssiaiset järjestetään talvisaikaan Turun Seurahuoneella. Mutta miltä tuo suuri kaupunki näytti kylmään vuodenaikaan 1800-luvulla? Tällaisissa tilanteissa arkistot ja vanhat kuvat sekä aikalaiskuvaukset ovat kirjailijalle suureksi avuksi. Kuvaillessani talvista elämää kaupungissa aikakaudella käytin apuna mm. yllä näkyvää, ruotsalaisen kreivi ja kenraali Anders Fredrik Skjöldebrandin (1757-1834) piirtämää kuvaa Turun linnasta. Se tarjoaa kiinnostavan näkymän, jossa reet ajavat ja ihmiset kävelevät meren ja Aurajoen jäätyneellä pinnalla. Kuvia tutkimalla silmien eteen piirtyy entisajan arjesta yksityiskohtia, jotka eivät nykyihmiselle ehkä muuten tulisi mieleenkään.

torstai 2. marraskuuta 2017

Lukeminen - arveluttavaa ajankulua neidoille vai tarpeellinen taito tulevalle perheenemännälle?


Winslow Homer: Tammen katveessa lukeva tyttö 1879.
Wikimedia Commons.
Kultaportin kaunottarien tapahtumat sijoittuvat 1870-luvun alkuun, jolloin useimmat säätyläistytöt oppivat lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti. Ei kutenkaan ollut kauan siitä kun ylhäissyntyistenkin neitojen luku- ja kirjoitustaito saattoi olla perin hataralla pohjalla. Edellisen vuosisadan daamien kirjeitä ja päiväkirjoja lukiessa ei voi välttyä havaitsemasta, kuinka vähän aikaa oikeinkirjoituksen oppimiselle on heidän koulutuksessaan toisinaan omistettu. Vaikka aikakauden kirjoitustyyli oli nykytyyliä vapaampi ja vakiintuneet kirjoitussäännöt vasta syntymässä, on usein ilmeistä etteivät nuoret naiset yksinkertaisesti tienneet kuinka jokin sana oli tapana kirjoittaa.

1700-luvun loppupuolella pedagogit myös keskustelivat edelleen siitä, sopiko naisen oikeastaan lainkaan oppia lukemaan. Lukutaito saattoi johtaa epäilyttävien tekstien kuten turmiollisina pidettyjen romaanien ymmärtämiseen. Aikakauden taiteessa naisia kuvataan avoin romaani edessään uneen vaipuneina, mielikuvituksellisten tarinoiden aikaansaamien vaarallisten haihattelujen valtaan joutuneina. Toisaalta edistyneemmät kasvattajat eivät ainoastaan halunneet tyttöjen oppivan lukemaan ja kirjoitamaan: he pitivät myös äidinkielen kieliopin perusteiden sisäistämistä tärkeänä. Opettelun tuli kuitenkin tapahtua naisen hauraalle ymmärrykselle sopivan keveällä eikä liian kurinalaisella tavalla.

torstai 26. lokakuuta 2017

"Kuinka usein ovatkaan tanssiaiset, niin, yksi ainoa valssi saaneet aikaan onnettoman avioliiton solmimisen..."*


Professori Karl von Raumerin (1783-1865)
tyttöjenkasvatusoppaan ruotsinkielinen käännös,
jota tutkin pro gradu -työssäni. SKS: Helsinki, 1870.
Saksalaisen professori Karl von Raumerin tyttöjenkasvatusoppaan ruotsinkielinen käännös Flickors uppfostran ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisemana Helsingissä 1870. Tutkin sitä joitakin vuosia sitten valmistuneessa pro gradu -työssäni. Pehmeäkantisessa pikku kirjasessa annetaan neuvoja kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin, joihin nuori neito voi joutua. Oppaaseen perehtymisen kautta kiinnostukseni tyttöjen historiallista kasvatusta kohtaan kasvoi ja johti siihen, että tätä nykyä teen aiheesta tohtorinväitöskirjaa.

Tutkimustyön kuluessa aloin miettiä, kuinka aikakauden kasvatusihanteet vaikuttivat yksilön elämään. Niin sai alkunsa ajatus Kultaportin kaunottarien sankarittarista Adelesta, Margarethasta ja Beatrciesta. Tyttökolmikko kokee käytännössä, millaista on pyrkiä elämään arvon professori von Raumerin ohjeiden mukaan. Neitojen esiliinana toimiva markiisitar Château on näet perin ihastunut oppaaseen ja vaatii tyttöjä tutustumaan siihen ahkerasti:

"Äskeiseen puheenaiheeseen sopisi kohta, jossa tohtori von Raumer puhuu naisen toiminta-alueesra", hymisi markiisitar selaten pientä kirjaa. "Kas tässä! Nainen on luotu elämään kodin piirissä", hän riemuitsi. "Naisen ei tarvitse huolehtia ulkomaailmaan lukeutuvista asioista vaan hän voi keskittyä tekemään kodista viihtyisän elinympäristön miehelle ja lapsille."**

* Karl von Raumer: Flickors uppfostran, SKS 1870
** Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret, Otava 2017

perjantai 13. lokakuuta 2017

Uusi romaani ilmestyy keväällä Otavan kustantamana - katso lukunäyte alta!

Koelue tästä!
Katso kirjakaupassa.

Hurmaava viihderomaani vie lukijan 1870-luvun Turun seurapiirien pyörteisiin

19-vuotias paronintytär Adele Wilenius saapuu Turkuun aloittaakseen naisväenkoulun debytanttikurssin. Eläväinen neito pitsipukuineen ja hatturasioineen asettuu sukulaisensa kreivi Gyllenfredin taloon, jonka unelias tunnelma muuttuu kertaheitolla. Lukemista rakastava Adele ei suostu pysymään seurapiirineidon muotissa vaan järkyttää uudenaikaisilla puheillaan niin talon emäntää kuin uusia ystävättäriään. Hänet painaa mieleensä myös muuan ylhäissäätyinen poikamies. Sitten koittaa kevät ja tanssiaiskausi.

Sara Medbergin ihastuttava romaani muistuttaa, että tytöt olivat tyttöjä jo 1800-luvulla.

 

torstai 5. lokakuuta 2017

Kirjeiden kirjoittaminen - tapa välittää tietoa

Onko taempana istuvalla daamilla kädessään kirje vai muodikas aikakauslehti?
Petit Courrier des Dames 1843.

Parahin kreivi Lindswärd,
koska Te niin kovasydämisesti aiotte pakottaa minut naimisiin kanssanne ja koska minulla ei holhouksenalaisena naisena ole asiassa pahemmin sananvaltaa, olen päättänyt karata. Pyydän Teitä olemaan huolehtimatta minusta, etsin toimen ja ansaitsen elantoni kätteni työllä. 

Kunnioittavasti,
Desideria J. Sparw*

Näin dramaattisesti Holhokin aavistuksen omapäinen sankaritar antaa tiedoksi tunteensa holhoojalleen, kreivi Lindswärdille, miehen epäonnistuneesti kosittua neitoa. Kirjeitä käytettiin 1800-luvun alussa kuitenkin myös tavanomaisempien viestien välittämiseen. Koska puhelinta tai lennätintä ei ollut, oli kokoontaitettu ja sinetillä suljettu paperiarkki pääasiallinen etäkommunikaation muoto.

Postilaitoksen historia alkaa Suomen osalta vuodesta 1638, jolloin postitoiminta aloitettiin kenraalikuvernööri Per Brahen määräyksestä. Taustalla oli kuningatar Kristinan (1626-1689) antama, koko Ruotsin valtakuntaa koskeva asetus postin kuljettamisesta ja postikonttorien perustamisesta. Posteljoonin tuli alkuaikoina määräysten mukaan kulkea noin peninkulma tunnissa ja vartissa hyvää tietä pitkin, mutta tosiasiassa kaksi tuntia oli realistisempi aika.

*Holhokki, s. 417

Kirjailija tutkimusmatkalla, osa 3: Medevin terveyskylpylässä 1700-luvun tapaan

Aikalaisvaatteisiin asustautuneen 1700-luvun seuran jäsenet näyttävät,
kuinka Medevin terveyskylpylän "kaivosalongissa" ennen aikaan tanssittiin.
Katrillin sävelet halkovat ilmaa, hulmuaviin pukuihin asustautuneiden daamien kengänkorot kopisevat puulattialla, herrat kumartavat kohteliaasti. Auringon säteet lankeavat ikkunan läpi kun erään 1700-luvun seuran jäsenet näyttävät kuinka ennen aikaan tanssittiin. Sitten he opastavat yleisöä osallistumaan. Paikka on Medevin vuonna 1678 perustettu ja seurapiirien suosima terveyskylpylä, jonka alueella sijaitsevan lähteen veden uskottiin omaavan parantavia vaikutuksia.

Kylpylävieraiden käyttöön tarkotettujen asuinrakennusten, kirkon ja kylpytalon lomitse kulkiessa tuntuu kuin nurkan takaa voisi koska tahansa astella vaikkapa kustavilaisen ajan kuninkaallisen armeijan univormuun pukeutunut upseeri, perässään empiremekkoon sonnustautunut kaunotar. 1700-luvun seuran daamit kertovat Ikean kankaiden soveltuvuudesta vanhanajan asuihin, eräs herroista pitää luennon gentlemannin garderobin sisällöstä. Tällaiset tapahtumat auttavat kirjailijaa eläytymään menneen ajan maailmaan.

Kirjailija tutkimusmatkalla, osa 2: Vaunumuseo

Nylundin vaunutehtaan valmistama ns. kupé-vaunu vuodelta 1880.
Ajoneuvotyyppiä käytettiin esimerkiksi ajurinvaununa.
Lyhdyt kuskipukin molemmin puolin toivat valoa.

Stjernsundin linnan vanhaan tallirakennukseen kätkeytyy todellinen aarre: vanhojen vaunujen museo. On harvinaista päästä näin lähelle vanhoja ajoneuvoja, niitä vaikuttaa Suomessa ja Ruotsissa säilyneen suhteellisen rajallisesti. Vaunut olivat kalliita ja tärkeä statussymboli. Katetut, ikkunalliset ajopelit olivat erityisen arvokkaat. Ikkunoiden läpi ohikulkijat voivat nähdä kuka vaunuissa matkusti ja matkustaja puolestaan saattoi tarkkailla kadun vilinää. Vaunujen takana oli usein sija livreepukuiselle palvelijalle, jonka tehtävänä oli mm. ovien avaaminen ja kokoontaitettavien portaiden laskeminen ja nostaminen.