lauantai 9. huhtikuuta 2016

Äitiys - naisen jalo kutsumus

Naisen kutsumusta äitinä painotettiin
enenevässä määrin 1800-luvun kuluessa.
Magasin des demoiselles, 1865.
Äitiyttä alettiin 1700-luvun loppua kohti ja 1800-luvulla painottaa yhä enemmän naisen kutsumuksena. Tytöt tuli kasvattaa tätä päämäärää silmällä pitäen. Nainen oli kodin sydän, jonka huolenpito paitsi aviomiehestä, myös lapsista teki kodista suloisen ja viihtyisän paikan. Pienten lasten opetus ja kasvatus oli yleensä äidin vastuulla, apunaan hänellä oli säätyläistalouksissa palvelusväkeä ja esimerkiksi mahdollinen kotiopettajatar. Varsinkin tyttöjen kasvatus nähtiin varhaislapsuuden jälkeenkin äidin tehtävänä.

Louise Élisabeth Vigée Le Brun, omakuva tyttären kanssa, 1789.
Kuvalähde: Wikipedia.
Äitiä ja lasta esittävät taulut alkoivat tulla muotiin, esimerkkinä yllä näkyvä ranskalaisen taidemaalari Louise Élisabeth Vigée Le Brunin (1755-1842) taideteos. Vaikka tyttöjen kasvattaminen lempeän aviovaimon ja äidin rooliin saattaa nykynäkökulmasta vaikuttaa rajoittavalta, oli sillä monella tavoin myönteinen vaikutus tyttöjen kasvatuksen sisältöön. Neitojen sivistämistä alettiin pitää entistäkin tärkeämpänä, sillä he olivat kansakunnan tulevien polvien kasvattajia ja tarvitsivat tietoja, jotka voivat välittää edelleen lapsilleen.




torstai 7. huhtikuuta 2016

Taideopetus: Somia kukkia ja hurmaavia maisemia

Pioneerityötä naistaiteilijana tehnyt ranskalainen
Élisabeth Louise Vigée-Lebrun (1755-1842).
Kuvalähde: Wikipedia.
"Olkaa varovainen, neiti!" Naurava ääni kuului toisessa kerroksessa sijaitsevasta sinisestä salongista. "Muuten pudotatte ne kaikki." 

"Anteeksi, Jenny. Akvarellivärit ja pastelliliidut ovat lähes ulottumattomissa. Kuka ihmeessä on laittanut ne ylimmälle hyllylle?" vastasi hengästynyt, yhtä pirteä ääni.

"Muistelen, että se olitte te itse, neiti", antoi ensimmäinen ääni tiedoksi. "Sen jälkeen kun kirkkoherra  rouva oli luullut tulkintaanne Sikstiiniläiskappelista pitäjänkirkoksi sanoitte, ettette enää koskaan halua nähdä palettia."

Kuului rapinaa, muutama tukahdutettu hihitys ja sitten: "Nyt olen saanut otteen niistä, Desideria-neiti. Voitte päästää irti. Rakas neiti, hellittäkää - voi ei!"

Seurasi äänekkäiden tömähdysten sarja. Sen jälkeen: "Luulen, että meidän täytyy mahdollisimman pian tilata uusia maalauskankaita, neiti. Näitä ei varmasti voi korjata. Minne haluatte, että perustamme ateljeen?" ...*

Ruotsalainen naistaiteilija Ulrica Fredrica Pasch (1735-1796).
Kuvalähde: Wikipedia.
Yksi Holhokin päättäväisen sankarin, kreivi Dominic Lindswärdin, päämääristä on koulia Desideriasta - joka on teoksen sankaritar ja kreivin itsenäisyyttä janoava holhokki - hieno nainen. Piirustus ja maalaaminen kuuluivat kustavilaisella ajalla (1772-1809) hyvään kasvatukseen. Ne kehittivät neitojen hyvää makua ja olivat avuksi käsitöissä esimerkiksi kirjontamalleja piirrettäessä. Lisäksi taiteelliseen työhön syventynyt neitokainen oli kaunista katseltavaa ja esimerkiksi valmiit akvarellityöt olivat oiva ihailun kohde vaikkapa kosioehdokkaille. Taideopetuksen ihanne heijastuu myös mm. Jane Austenin Emmassa (1816), jossa teoksen sankaritar päättää hahmotella muotokuvan uudesta ystävättärestään Harrietista, melko koomisin seurauksin.

Kuuluisan taiteilija Adélaïde Labille-Guiardin (1749-1803)
oppilas Marie-Gabrielle Capet (1761-1818).
Kuvalähde: Wikipedia.
Mitä tahansa ei toki tullut maalata - tyttöjen oli hyvä keskittyä vaarattomiin aiheisiin kuten somien kukkien ja maisemien kuvaamiseen tai korkeintaan muotokuvamaalaukseen. Maalaustaide oli myös yksi niistä aloista, joilla naiset varhimmin saavuttivat ammatillista jalansijaa. Esimerkiksi 1700-luvun tunnettuihin eurooppalaisiin naistaiteilijoihin lukeutuvat Adélaïde Labille-Guiard (1749-1803) sekä Élisabeth Louise Vigée-Lebrun (1755-1842). Ulrica Fredrica Pasch (1735-1796) puolestaan oli ensimmäinen ruotsalainen ammattimaisesti maalaava nainen ja kuului myös Ruotsin kuninkaalliseen taideakatemiaan.

Holhokki, s. 170 

Tyttöjenkasvatusta kustavilaisella ajalla: Talouden valtiattaren toimista

Naisia alettiin 1700-luvulla yhä useammin kuvata kirja kädessään.
Se heijasti aikakaiden muuttuvaa naisihannetta: paitsi taloustoimia,
myös kirjasivistystä alettiin opettaa tytöille enenevässä määrin.
Sivistynyt vaimo oli miehelle suuremmaksi iloksi kuin tietämätön.
Gallery of Fashion, 1794-1795.

"Apua! Ne palavat! Voi, mamselli Gröön, kätteni työ on liekeissä!" vinkaisi Desideria rynnäten ensin yhteen, sitten toiseen suuntaan. Puuterilumi pöllysi ja Desiderian hiuksia peittävä valkea huivi lepatti hänen askeltensa tahdissa. 

Hetken epäröityään Dominic tunnisti Desiderian kädessä olevan esineen leipälapioksi. Hän ei tuntenut naisellisia alueita kuten keittiötä, mutta mies joka omisti useita tiloja ei voinut täysin välttyä tekemästä tuttavuutta tiettyjen käyttöesineiden kanssa. Mutta miksi ihmeessä Desideria riehui niin epäsopivalla tavalla? 

"Neiti, teidän on tultava takaisin!" Kaksi piikaa ilmestyi näkyviin. He heittäytyivät Desiderian perään päättäväisyydellä, joka olisi ollut kunniaksi upseerillekin. Pyöreä talousmamselli juoksi aivan heidän kannoillaan ja löi ilmaa kädessään olevalla pyyheliinalla, ikään kuin se olisi voinut sammuttaa leipälapiolla roihuavan leipomuksen...*

Kuten yllä näkyvästä lainauksesta käy ilmi, Holhokin sankaritar neiti Desideria Sparw ei ollut aivan synnynnänen perheenemäntä. Miksi hän sitten opetteli taloudenpitoa? Kyseessä oli yksi kustavilaisella ajalla kehittyneistä uusista tyttöjenkasvatuksen ihanteista. Siinä missä nuoret neidot varhaisemmalla 1700-luvulla kasvatettiin pääasiassa seurapiiritaitoja silmälläpitäen, alkoi vuosisadan loppua kohden muotoutua uusi naisihanne, joka korosti mm. peheenemännän toimien tärkeyttä.

Hienon naisen ei tietenkään tarvinnut itse raataa keittiössä - vaikka etenkin vaatimattomammissa talouksissa he saattoivat osallistua töihin - mutta hänen tuli tietää, kuinka taloustoimet suoritettiin. Se auttoi häntä saavuttamaan palvelusväen kunnioituksen. Palvelijoiden toimien valvominen oli yksi ylhäisen naisen tehtävistä.

*Holhokki, s. 161