Kultaportin kaunottaret - lukunäyte

Luku 1

Lokakuu 1870

     "Onko neiti aivan varma siitä, että tarvitsee kaikki seitsemäntoista hattua?" tiedusteli kamarineito Bertha hurjaa vauhtia kiitävien vaunujen pyörän osuessa maantien kuoppaan ja vastapäisellä istuimella vaappuvan hatturasiapinon huojahtaessa uhkaavasti.
     "Hieno nainen varautuu kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Koskaan ei voi tietää, mitä hattua sattuu tarvitsemaan", vastasi neiti Adele Wilenius päättäväisesti ja pelasti kaksi ylintä rasiaa, jotka lennähtivät hänen syliinsä vaunujen kallistuessa, keikahtaessa ja rymistäessä eteenpäin. 
     "Neiti käski pakata mukaan myös kaikki kenkäparit", huomautti Bertha paheksuvasti ja takertui valkenevin rystysin vaununpenkin reunaan, kun ajoneuvo pyyhälsi seuraavan mutkan ympäri. "Nyöritettäviä kävelykenkiä, tanssitossuja, sisätohveleita, ratsastussaapikkaita..."
     "Totta", myönsi Adele iloisesti ja vailla tunnonvaivojen häivää. Hän painautui penkin selustaa vasten, kun ulkoa kantautuva kavioiden kumu ja korskunta kävivät yhä villimmiksi. "Äläkä unohda viuhkoja ja päivänvarjoja", hän jatkoi luoden kiintyneen katseen keski-ikäiseen, mustaan puettuun kamarineitoonsa. Berthan omat matkatavarat mahtuivat nyyttiin, jonka palvelijatar oli laskenut penkille viereensä. "Pakkasin ne matkaa varten pieniin pahvilaatikoihin..."
     "Jotka neiti näpisti vintiltä!" pisti Bertha väliin, selvästi tuohtuneena emäntänsä epäsovinnaisesta käytöksestä.
     "... joita kukaan ei tarvinnut, korjasi Adele, "ja jotka sen takia voitiin hyvin käyttää pakkausmateriaalina."
     "Jansson-parka joutui köyttämään laatikot vaunujen katolle ja suojaamaan ne sateen varalta öljykankaalla, koska neidin muut tavarat täyttivät matkatavaratilan vaunujen takaosassa ja matkustamon alla." Bertha vilkaisi tummakutrista emäntäänsä alta kulmain, ikään kuin tämä olisi aiheuttanut Liljan kartanon kuskille suurenkin hankaluuden. Adele-neidin koti oli barokkityyliin rakennettu vanha kartanolinna, joka sijaitsi Varsinais-Suomen rannikolla, noin neljä peninkulmaa Turusta luoteeseen.
     "Jansson-parka", ennusti Adele tuimasti, "saa tämän matkan jälkeen kuulla muutaman sanasen ajotyylistään." Adelen sanoja säesti ulkoa kuuluva piiskan napsahdus ilmassa ja mainitun kuskin karjahdus, joka yllytti hevosia nopeampaan vauhtiin. "Hän on viime aikoina lukenut liian monta hurjaa jatkokertomusta lehdistä, ja pelkään, että hän kuvittelee olevansa niissä esiintyvien huimapäisten sankarien kaltainen. Värisen ajatellessani, mitä tämä kyyti tekee uusille tanssiaispuvuilleni, jotka laskostin päällimmäiseksi keskikokoiseen matka-arkkuun."
     Tämä uusi todistus neidin epäsopivasta toimintatarmosta sai Berthalta palkakseen tiukan silmäyksen, mutta kamarineito pidättäytyi vastaamasta, luultavasti lähinnä sen takia että vaunut juuri sillä hetkellä singahtivat huolestuttavan lähelle piennarta ja molemmat naiset olivat kierähtää lattialle. Tienlaidassa kasvavan pensaikon tuuheat oksat raapaisivat vaununikkunaa, ja hetken ajan vaikutti siltä kuin koko ekipaasi matkustajineen suistuisi ojan pohjalle. Sitten Jansson sai ajoneuvon oikaistua, ja se pomppi eteenpäin hevosten innokkaiden pärskähdysten tahdittamana. Elikot vaikuttivat nauttivan vauhdista.
     Matkaan oli lähdetty aamunkoitossa. Taipaleen alkuosa oli tehty melko maltillista tahtia pienempiä teitä myöten, kunnes oli käännytty Uudestakaupungista Turkuun johtavalle maantielle. Leveämmällä tiellä Jansson oli alkanut levottomuutta herättävästi kiihdyttää vauhtia, mutta varsinainen kaahailu oli alkanut vasta kun alkumatkan taittaneet, jo hieman väsyneet hevoset oli vaihdettu Maskun keskikievarissa uusiin. Liljan kartanon hevosia pidettiin aina varalla kestikievarin tallissa, ja pirteät elikot olivat selvästi rohkaisseet Janssonia kokeilemaan rajojaan pitkänmatkankuskina. Mitä lähemmäs määänpäätä oli saavuttu, sitä kovemmaksi oli vauhti kiihtynyt.
     "Persikanhohtava päivällispukuni", vaikeroi Adele, kun vaunujen alaosasta kuuluva räsähdys kertoi matka-arkkujen heittelehtivän tavaratilassa holtittoman ajon seurauksena. "Se saattaa rypistyä."
     "Paroni on aivan liian helläsydäminen", tuhahti Bertha. "Nuori neito ei mitenkään voi tarvita kaikkia niitä hepeniä ja asusteita, joita neiti viime aikoina on hankkinut."
     "Papa tuskin huomaisi, vaikka ostaisin joka viikko metreittäin kalleinta intialaista puuvillaa ja brysslinpitsiä." Adele heläytti naurun. "Hän on avan liian syventynyt töihinsä."
     "Se ei ole estänyt häntä antamasta rajattomasti varoja neidin käyttöön." Bertha suorastaan murjotti. "Paronin olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota tyttäreensä ja vähemmän pölyisiin tauluihin ja kirjoihin. Ennen kuin hän huomaakaan, joku huikentelija on saanut neidin pauloihinsa ja alttarille. Ja sitten on liian myöhäistä."
     "Mitä Bertha nyt höpsii?" Adele kääntyi vieressään istuvan palvelijattaren puoleen ja siristi silmiään, jotka olivat niin tummanharmaat että niiden väri taittui violettiin. "En ole lankeamassa kenenkään pauloihin. Bertha tietää, että Papa on yksi Pohjolan tunnetuimmista taiteen ja antiikkiesineiden tuntijoista. Työ on tuottanut hänelle suurta lohtua Mamanin poismenon jälkeen." Adele huokaisi ajatellessaan äitiä, jonka oli menettänyt aivan nuorena, mutta käänsi sitten päättäväisesti ajatuksensa toisaalle. "Papan mielestä naiset tarvitsevat hyvän koulutuksen siinä missä miehetkin. Koska kotiopettajatar ennen työsuhteen päättymistä opetti minulle kaiken osaamansa, ehdotti Papa että lähtisin Turun naisväenkouluun täydentämään opintojani."
     "Debytanttikurssille", äänsi Bertha kuten ainakin ihminen, joka ounastelee voittamattomia vaikeuksia. "Opettelemaan kurtiseeraamista!"
     "Kurssi valmistaa osallistujat seurapiireille esitelyä varten", myönsi Adele. "Mutta koulu on hyvässä maineessa, ja opetus keskittyy niihin teoreettisiin ja käytännöllsiin taitoihin, joita nuori neito tarvitsee ensimmäisen huvittelusesonkinsa aikana. Debytanttikurssi on koulun johtajattaren uusi keskintö, joka on saavuttanut suuren suosion. Se kestää lokakuun alusta joulukuuhun, ja tammikuussa osallistujat debytoivat huvielämässä." Oikeastaan huvittelusesonki alkoi jo myöhäissyksyllä, mutta naisväenkoulun johtajatar arveli suojattiensa saavan osakseen enemmän huomiota, jos nämä saapuisivat näyttämölle hieman viiveellä.
     "Seurapiireihin astumisella on vain yksi päämäärä", julisti Bertha. "Aviomiehen pyydystäminen ja edullisen avioliiton solmiminen. Neiti on niin nuori ja kaunis, että hunsvotit tulevat joukolla piirittämään häntä."
     "Olen yhdeksäntoista, ensi kesänä kaksikymmentä", pisti Adele väliin. Ensimmäistä kertaa keskustelun aikana hän näytti aavistuksen masentuneelta. "Pian vanhanpiian iässä."
     "Pötypuhetta", tuhahti Bertha. "Aion tosin tehdä parhaani, ettei kukaan nuorista herroista onnistu järjestämään neidin kanssa salaisia kohtaamisia." Bertha huitaisi ilmaa matkatavaranyssykällään ikään kuin olisi aikonut torjua ei-toivotut kosijat samalla tekniikalla...

Piditkö lukemastasi?
Katso kirjakaupassa!


Lähde: Sara Medberg, Kultaportin kaunottaret, Otava 2018